Simo Kuntsin kokoelman kohtalo ratkeaa

Suomen merkittävimpiin kuuluvan suomalaisen nykytaiteen kokoelman kohtalo on ratkeamassa. Vaasan kaupunginhallitus käsittelee viikon kuluttua maanantaina nykytaiteen museon perustamista. Samalla ratkeaa, jääkö konsuli Simo Kuntsin Vaasan kaupungille lahjoittama kokoelma Vaasaan vai viedäänkö se muualle.

Asia on kertaalleen jätetty pöydälle. Kuntsin nykytaiteen kokoelma sisältää 580 teosta 1950-1960-luvun taitteesta tähän päivään asti. 70-80-luvulla kokoelma oli esillä Vaasan kauppaoppilaitoksella. Ratkaisusta oli luovuttava turvallisuussyistä. Sen jälkeen kokoelmaa on säilytetty varastossa.

Kuntsin kokoelmiin kuuluu yhteensä yli 800 teosta. Ulkomaisen taiteen ja vanhemman suomalaisen taiteen kokoelmaa yleisö ei ole koskaan nähnyt kokonaisuudessaan. Kuntsin lahjoituksen ehtona oli kokoelmien säilyttäminen yhtenäisenä ja asianmukaisten tilojen järjestäminen "kohtuullisessa ajassa" viimeistään puolisoiden kuoleman jälkeen. Simo Kuntsi kuoli 1984 ja hänen vaimonsa 1995.

Taidekaupunkien kärkikastiin

Nykytaiteen museota on kaavailtu sisäsatamassa sijaitsevaan entiseen tullipakkahuoneeseen. Ensimmäinen askel otettiin 1996, kun Kuntsin kokoelmia varten kunnostettiin 300 neliötä. Suurin osa on varastotilaa. Näyttelyosasto jäi niin pieneksi, ettei sitä ole voitu ottaa käyttöön. Mikäli kaupunginhallitus siunaa taidemuseon lopullisesti, Vaasa nousee taidekaupunkien kärkikastiin nykytaiteen esittelijänä.

Myönteinen päätös toisi Vaasan myös hammaslääkäri Lars Swanljungin nykytaiteen kokoelman, joka on suora jatke Kuntsin kokoelmalle. Se sisältää pohjoismaista 1980-1990-luvun taidetta sekä balttilaisten, venäläisten ja saksalaisten taiteilijoiden töitä. Lähes 300 teoksen kokoelma on parhaillaan esillä Tikanojan taidekodissa. Myös taiteilija Juhani Harri on luvannut sijoittaa kansainvälisen modernin taiteen kokoelmansa Vaasaan, mikäli nykytaiteen museo perustetaan.

Valtion tuen ehtona täysi ammatillisuus

Kaupungin omistamassa tullipakkahuoneessa on tällä hetkellä kaksi vuokralaista. Tullin vuokrasopimus kestää vuoden 2001 loppuun. Nandor Mikolan säätiön akvarellimuseon vuokrasopimus päättyy vuonna 2004. Tiloja tullipakkahuoneelta on havitellut myös taiteilija Fritz Jakobssonin omistama Artistum Oy. Opetusministeriö on tukenut tilojen kunnostamisen ensimmäistä vaihetta. Tuen ehtona jatkossa on koko rakennuksen pyhittäminen ammatillisesti hoidettuun taidemuseokäyttöön. Yksityistä galleriatoimintaa ei samoissa tiloissa saisi olla.

Ensimmäisessä käsittelyssä kaupunginjohtaja Bengt Strandin toi kaupunginhallitukselle myönteisen esityksen nykytaiteen museon toteuttamisesta tullipakkahuoneeseen. Vuosikausia venynyttä asiaa ei kuitenkaan vielä saatu päätökseen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat