Silta romahti leirikoulussa olleiden suomalaislasten alta Norjassa

Norjassa leirikoulussa olleet suomalaislapset ovat joutuneet siltaonnettomuuteen.   

Onnettomuus sattui Norjan pohjoisosassa Skibotnissa (suomeksi Yykeänperä), jossa lapset olivat valokuvaamassa sillalla, kun se yhtäkkiä romahti. Oppilaat olivat Lahden Kariston koulun viidesluokkalaisia.   

Lapset olivat sillalla paikallisen oppaan luvalla. 

Kariston koulun rehtori Tiina Marttinen kertoo MTV Uutisille, että kyseessä oli noin kymmenen metriä pitkä metallinen silta.

Sillalla olleista lapsista kymmenkunta tipahti veteen, josta he pelastautuivat nopeasti.

Marttisen mukaan huoltajat pääsivät nopeasti pudonneiden lasten avuksi. Paikalle saapui myös ambulanssi tarkastamaan, ettei kenelläkään ollut vakavia vammoja.

Kukaan ei koulun mukaan ole vaarassa. Yhtä oppilaista on sattunut käteen, ja lapsille annetaan keskustelu- ja kriisiapua.   

Sillan romahtamisen syystä ei ole vielä tietoa. Marttinen kertoo, että turmapaikalla on käynyt myös poliisi.

Lue myös:

    Uusimmat