Silminnäkijä: Jäihin vajonneen kaveri ei paennutkaan paikalta

Jäihin pudonneen pojan kaveri ei silminnäkijän mukaan karannutkaan tapahtumapaikalta, toisin kuin tiedotusvälineet torstaina kertoivat.

Seikkailu jäällä oli koitua kahden 12-vuotiaan pojan kohtaloksi torstaina alkuillasta. Pojat kävelivät jäällä Helsingin Lauttasaaren edustalla, kun toinen pojista putosi jäihin.

Päivystävä palomestari Kimmo Tuominen kertoi torstaina Iltalehdessä, että toinen poika säikähti ja pinkoi pakoon jättäen kaverin hyiseen veteen. Perjantaina Helsingin Sanomissa haastatellun silminnäkijän mukaan väite oli kuitenkin väärä.

Pojat jäällä nähnyt koiranulkoiluttaja kertoo, että jään päälle jäänyt poika jäi paikalle auttamaan kaveriaan, mutta putosi itse samaan reikään. Jälkimmäisenä jäihin pudonnut poika pääsi kuitenkin ylös, jolloin koiranulkoiluttaja kehotti poikaa ryömimään rantaan ja juoksemaan lähellä olevaan kotiinsa lämmittelemään.

Koiraa ulkoiluttanut mies auttoi toisen pojan jäistä ja hälytti apua. Pidempään jäissä ollut poika vietiin ambulanssilla kotiin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat