Silminnäkijä: Bangkokissa pitää olla varuillaan

Kokenut Thaimaan-matkailija Tanja Uttula-Saarinen palasi perheineen aamulennolla Bangkokista. Heidän oleilunsa mielenosoitusten valloittamassa kaupungissa sujui suhteellisen hyvin, koska he osasivat olla varuillaan ja väistää pahimmat mellakkapaikat.

- Katsoimme uutisia ja luimme paikallista lehteä, jotta tiesimme tarkkaan, missä mennään. Meidän onnemme oli, että olin jo joulukuun jälkeen varannut hotellin, joka ei ollut lähellä parlamenttiaukiota. Silloin oli jo tiedossa, että ongelmia saattaisi ilmetä, Uttula-Saarinen selventää.

Hän itse oli jo kymmenettä kertaa Thaimaassa, eivätkä 10- ja 6-vuotiaat tyttäretkään olleet aivan ensikertalaisia. Tänään aamulla armeija ja mielenosoittajat ovat ottaneet rajusti yhteen, ja yli 80 ihmistä loukkaantui.

- Meitä ei varsinaisesti pelottanut, mutta oli tarpeen olla varovainen ja välttää tiettyjä alueita.

Levottomuuksien näkemiseltä ei kuitenkaan täysin voinut välttyä. Hotellin ikkunasta näkyi, kuinka panssariajoneuvo vyöryi läheisen sillan yli. Matkatessaan tutun taksikuljettajan kyydissä he näkivät liikennevaloissa mielenosoittajien taksin, jossa ihmiset soittivat pillejä ja joivat olutta.

- Tietyt alueet piti välttää, jos halusi selvitä ongelmitta. Kuitenkin Bangkok on valtava suurkaupunki, siellä pystyy elämään samaan aikaan suhteellisen normaalia elämää, ei koko kaupunki ole kapinallisten hallussa.

Aamulennolla Suomeen palasi myös muita. Yksi heidän joukossaan oli Niklas Grönlund, jonka MTV:n uutiset tavoitti lentokentältä:

- Kyllä siellä ihan meininkiä oli mellakoissa. Thaimaalaiset on kuitenkin rauhaa rakastava kansa, ei minua ainakaan pelottanut.

Lentokentällä myös tavattu Pertti Kosonen kertoo melun olleen kaupungissa valtava:

- Punaiset vähän hulinoivat, jännä tunne oli. En viitsinyt sekaan mennä, nöyränä katselin parvekkeelta. Kauhea mökä, kun niillä oli hirveät kaiuttimet, kapulat ja liput.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat