Silja turvaa verottoman kaupan jatkumisen

Silja Line on saanut valmiiksi ensi kesän reittikarttansa. Sen avulla turvataan verovapaan myynnin jatkuminen yhtiön kaikilla reiteillä Vaasan liikennettä lukuunottamatta. Taxfree-myynnin päättyessä kesäkuun lopussa EU:n sisäisessä laivaliikenteessä Siljan Ruotsin-laivat alkavat poiketa matkallaan Ahvenanmaalla ja Rostockiin liikennöivä Finnjet Tallinnassa. Välipysähdykset mahdollistavat verovapaan myynnin jatkumisen.

Helsinki-Tukholma -linja poikkeaa mennen tullen Maarianhaminassa. Matka-aika säilyy lähes ennallaan eli 15,5 tuntina. Turku-Tukholma-reitin alukset poikkeavat päivävuoroilla Maarianhaminassa ja yövuoroilla Långnäsissä. Matka-aikaan eivät pysähtymiset juurikaan vaikuta.

Myös Finnjetin nopea kesäaikataulu pysyy ennallaan, vaikka mukaan tuleekin poikkeaminen Tallinnassa. Finnjet kilpailee edelleen nopeudellaan, sillä matka uuteen määräsatamaan Rostockiin kestää 24 tuntia. Uusi satama on valittu mm. Berliiniin johtavan nopean moottoritien ja muiden liikenneyhteyksien vuoksi. Talvi- ja kevätliikenteessä Finnjet siirtyy Tallinnassa Muugasta keskustan A-satamaan, jota käyttää nykyisin myös yhtiön toinen alus Wasa Queen.

Vaasan liikenne jatkuu kesän

Merenkurkun liikenteessä taxfree-kauppa loppuu todennäköisesti kokonaan ensi kesäkuun lopussa. Siljan mukaan se on vakava uhka liikenteelle. Silja lopettaakin emoyhtiön nimissä liikennöinnin Fennialla Vaasa-Uumaja-reitillä 30.6. 1999. Tämän jälkeen alus ja liikenne siirtyvät tytäryhtiö Wasa Linen nimiin, mikä takaa liikennöinnin jatkumisen koko kesän.

Jatkosta käydään edelleen neuvotteluja, mutta tilanne on yhtiön mukaan täysin avoin.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat