Silja-konsernin tappio kaksinkertaistui

Silja-konsernin tappio kaksinkertaistui tammi-syyskuussa. Tappio rahoituserien jälkeen oli 67 miljoonaa markkaa. Tulosta painoivat Englannin kanaalin liikenteen synkät näkymät.

Viime vuonna konsernin yhdeksän kuukauden tulos oli 32 miljoonaa pakkasen puolella, mutta luku sisältää Wärtsilä Marinen konkurssipesältä saadun 32 miljoonan korvauksen. Siljan liikevaihto tammi-syyskuussa oli 2,6 miljardia markkaa, mikä on noin 300 miljoonaa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Osakekohtainen tulos jäi 3,07 markkaa miinukselle.

Tulosta synkentää Sally UK

Silja-konsernin ylle kasaa tummia pilviä Englannin kanaalin liikenteessä toimiva Sally UK, jonka tappiot kasvoivat edelleen kolmannella vuosineljänneksellä. Syyskuun loppuun mennessä yhtiö oli tehnyt tappiota 107 miljoonaa. Itämerenliikenteen eli Silja Linen tammi-syyskuun tulos rahoituserien jälkeen oli 61 miljoonaa voitollinen. Voitto laski miljoonalla viime vuodesta.

Siljan johto arvioi konsernin koko vuoden tuloksen jäävän Sally UK:n toiminnan vuoksi tappiolliseksi. Operatiivinen kassavirta pysyy kuitenkin positiivisena. Silja Linelle ennakoidaan selvää tulosparannusta.

Osavuosikatsauksessa korostetaan, että konsernin murheenkryynin Sally UK:n toimintaedellytyksiä Englannin kanaalin liikenteessä on vaikea ennakoida. Yhtiötä kuitenkin saneerataan uusilla, voimakkailla toimenpiteillä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat