Silja Europan syyte peruuntui

Syyttäjä peruutti Turun käräjäoikeudessa maanantaina Silja Europan karilleajosta syytettyinä olleen neljän päällystön jäsenen syytteen hyvän merimiestaidon laiminlyönnistä. Ratkaisu perustui laajaan selvitykseen ja merenkulun asiantuntijan lausuntoon.

Silja Europa ajoi karille Tukholman saaristossa tammikuussa kaksi vuotta sitten. Aluksessa oli yli 2500 matkustajaa. Haverissa vältyttiin henkilövahingoilta.

Silja Europan päällikön annettua meriselityksen oli tärkeää selvittää mahdollista laitevikaa ja ohjausjärjestelmän laitteiden keskinäistä toimintaa. Asiaa tutki neljän jäsenen suuronnettomuuksien tutkintalautakunta, joka kuuli kuutta asiantuntijaa. Myöhemmin asiasta nostettiin syyte.

Turun johtava kihlakunnansyyttäjä Jorma Kalske sanoi pyytäneensä oikeudenkäynnissä kertyneen laajan aineiston pohjalta merenkulkuhallituksen merenkulkuosaston päälliköltä Heikki Valkoselta selvitystä, miten tulee menetellä, kun valmisteleva käsittely oli ohi kesäkuussa ja pääkäsittely alkamassa. Syytetyt, laivanpäällikkö, yliperämies, vahtipäällikkö ja linjaluotsi ovat arvostelleet tutkintaselostusta. Pääkäsittelyn piti kestää puolitoista viikkoa, ja todistajia oli 14.

Kytkimen arvoitus selvittämättä

Haveriketju alkoi automaattisen Speedpilot-nopeudensäätöjärjestelmän mahdollisesta viasta. Alus ei ollut enää vahtihenkilöiden ohjailtavissa. Tapahtumassa käsiohjausjärjestelmään liitetty kytkin oli tärkeä. Merenkuluntarkastaja Esa Saari selitti, että sen avulla Speedpilot-järjestelmän olisi pitänyt olla kytkettävissä pois. Hän arveli, ettei sitä mahdollisesti yritetty käyttää laivan ollessa ajautumassa karille. Kun alus oli jo karilla päällikkö kokeili kytkintä, mutta se ei toiminut. Järjestelmät pysäytettiin kiskomalla releet irti.

Valkonen totesi lausunnossa, että laivan käsiohjausjärjestelmissä ei ollut mainintaa kytkimestä. On väitetty, että asiasta on mainittu komentosiltahenkilöstölle. Sen perusteella ei voida vaatia, että asia olisi pitänyt muistaa vaaratilanteessa. Valkonen korosti, että vain harjoittelemalla jatkuvasti voidaan hätä- ja ohitusjärjestelmien käytössä saavuttaa valmiudet, joilla vaaratilanteet voidaan hoitaa.

Niitä voidaan harjoitella satamassa olevassa aluksessa vain rajoitetusti. Ilman tarkkaa varustamon ja laitetoimittajan koulutusohjelmaa harjoittelu on melko mahdotonta. Sen tähden Valkonen ei katso miesten syyllistyneen hyvän merimiestaidon vastaiseen laiminlyöntiin.

Kalske ilmoitti istunnon alussa, ettei enää ole aihetta kohdentaa rikosoikeudellista vastuuta päällystöön, ja hän peruutti syytteen. Oikeuden puheenjohtaja laamanni Teuri Brunila vahvisti, että asia jää silleen. Brunila sanoi, että uusi oikeudenkäyntilaki luo tällaisia uusia etuja hankalissa jutuissa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat