Silikonirinnat hajoavat luultua helpommin

Silikonirinnat hajoavat tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan useammin kuin aiemmin on arveltu.

Tutkimuksessa käytiin läpi lähes 350 naisen silikonirinnat. Seitsemällä kymmenestä silikonilla lisäillystä naisesta joko molemmat tai toinen implanteista oli vaurioitunut. Kolmannes naisista on myös joutunut turvautumaan uuteen leikkaukseen, jossa vuotava implantti on joko poistettu tai korvattu uudella.

Silikoni-implanttien käyttöä rintojen suurentamisessa on rajoitettu Yhdysvalloissa niiden aiheuttamien terveyshaittojen vuoksi. Monet kuluttajajärjestöt ovat vaatineet silikonin käytön kieltämistä kokonaan siihen saakka, kunnes kaikki niihin liittyvät riskit on saatu selvitettyä.

Silikonin haitoista kiistelty pitkään

Silikonirintojen mahdollisista terveysriskeistä on kiistelty tiedepiireissä pitkään. Viime kesänä asiaa tutkinut Yhdysvaltain liittovaltion komitea päätyi siihen, että rintoihin asennetut silikonipussit eivät aiheuta esimerkiksi syöpää tai reumaa, kuten aiemmin väitettiin. Silikoni ei ole myöskään myrkyllistä.

Sen sijaan amerikkalaisraportissa todettiin, että silikonipussi saattaa hajota, siirrännäiseen saattaa kehittyä vakava tulehdus tai ympäröivässä kudoksessa voi tapahtua muutoksia, kuten kudoksen kutistumista.

(MTV3-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat