Silakan rehukalastus saa jatkua Itämerellä

Silakan rehukalastus saa jatkua Itämerellä, päättivät EU:n maatalousministerit tänään Brysselissä. Ministeri Kalevi Hemilän mukaan päätös on merkittävä Suomen kalateollisuudelle. -Kyllä tämä iso juttu on, totesi Hemilä lehdistötilaisuudessaan.

Kalastusministerit pääsivät asiasta poliittiseen yhteisymmärrykseen, jonka Euroopan parlamentti siunaa myöhemmin. Parlamentin lausunnossa kyse on enää muodollisuudesta. Päätös mahdollistaa silakan kalastuksen teollisiin tarkoituksiin Itämerellä, mutta kalastuksen valvontaa on kuitenkin tiukennettava. Suomalaiset kalastajat pyytävät noin 95 000 tonnia silakkaa vuodessa, josta noin 70 prosenttia menee rehuksi turkistarhaajille. Aiemmin sillin ja silakan kalastus muuhun kuin ihmisravinnoksi on ollut periaatteessa kiellettyä.
-Aikamoinen päivä niin ministerille kuin virkamiehillekin, tähdensi Hemilä.

Ministerit keskustelivat myös ajoverkkokalastuksen kieltämisestä. Puheenjohtajan kompromissiehdotuksen mukaan ajoverkkoja saisi kuitenkin käyttää Itämerellä ja niillä saisi pyytää myös lohta.
-Näyttää siltä, että asia tuli periaatteessa selväksi, sanoi Hemilä. Lopullisesti päätös tehdään seuraavassa kalastusministerien kokouksessa kesäkuussa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat