Sikainfluenssatartuntoja varmistetaan jatkuvasti

Varmojen sikainfluenssatapausten lukumäärä nousee potilaiden virustestien varmistaessa tartuntaepäilyjä.

EU-maissa varmoja tartuntoja on 49, kertoo unionin tartuntatautivirasto. Italia ja Irlanti ilmoittivat ensimmäisistä varmoista tapauksista eilen.

Tänään ensimmäisen sikainfluenssatartuntansa on varmistanut Kolumbia. Espanja ilmoittaa varmistettujen tartuntojen määrän kaksinkertaistuneen vuorokaudessa. Niitä on nyt 40.

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan ympäri maailman on todettu yli 780 tartuntaa kaikkiaan 17 maassa.

Eniten sairastuneita on Meksikossa. Siellä uuden virustyypin aiheuttamaan tautiin on sairastunut yli 500 ihmistä, joista 19 on kuollut. Tautitilaston kakkonen on Yhdysvallat 160 tapauksella.

WHO:n tilastoa pidetään tieteellisesti luotettavimpana, vaikka siitä puuttuu paikallisviranomaisten tietoon tulleita sairastapauksia.

Meksikon terveysministeri Jose Angel Cordova ilmoitti eilen epidemian olevan tasaantumassa. Hän kuitenkin varoitti, että epidemian vaikeinta vaihetta ei ole välttämättä vielä ohitettu.

Sikainfluenssa voi levitä maailmanlaajuiseksi pandemiaksi, vaikka tauti ei ole vielä levinnyt laajasti Amerikan mantereen ulkopuolelle, arvioi WHO. Taudin kehittymistä pandemiaksi pidetään todennäköisenä uhkana.

Virus käy vaaliaseesta Meksikossa

Poliitikot ovat jo ehättäneet kaapata influenssaviruksen vaalimainontaan Meksikossa.

Yksi kuvernööriehdokas on jo painattanut nimensä käsihuuhdepulloihin ja hengityssuojaimiin, joita jaellaan äänestäjille. Yksi puolue keksi lähettää äänestäjille terveystietoiskun ja hyvän voinnin toivotuksen tekstiviestinä.

- Tämä on naurettavaa kriisin manipulointia, valittaa Meksikon UNAM-yliopiston vaalitutkija Lorenzo Cordoba.

Meksikossa pidetään parlamentin täytevaalit heinäkuussa. Samaan aikaa jaossa on kuvernöörien ja pormestarien paikkoja.

Äänestyspäätöksiin saattaa vaikuttaa se, miten hyvin nykyisten vallanpitäjien koetaan toimineen tiukassa paikassa. Pääkaupungin vasemmistolainen pormestari Marcelo Ebrard sai monen vihat niskaansa suljettuaan ravintolat. Kiukkuisimpia ovat palkatta jääneet 600 000 ravintolatyöntekijää.

Vaalikampanjoinnin piti alkaa tänään, mutta väenkokoukset on lykätty tuonnemmas tartuntariskin takia.

(MTV3-AFP-STT-Reuters)

Lue lisää tautitilanteesta Maailman terveysjärjestön WHO:n internetsivuilta (englanninkieliset sivut)

Lue myös:

    Uusimmat