Mainos

Sikainfluenssarokotteet myöhästyvät

Suomeen tilattu ensimmäinen erä sikainfluenssarokotetta on jäänyt vajaaksi. 170 000:sta tilatusta annoksesta saapui tänään vain 34 000.

Erikoistutkija Rose-Marie Ölander Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta arvioi, että viivästys johtuu todennäköisesti ruuhkasta EU:n laadunvalvontalaboratorioissa.

Jokainen rokotteen valmistajalta lähtenyt erä tarkastetaan vielä viranomaisten toimesta, ennenkuin se lähetetään eteenpäin. Rokotteiden jakaminen voi viivästyä viikon verran.

Asiantuntijat ovat täysin yhtä mieltä siitä, että epidemia tulee, kysymys on vain siitä, että tuleeko se muutaman viikon kuluessa vai noudattaako se kausi-influenssan eli kylmän ajan leviämisen tehokkainta jaksoa.

Rokotetta ei ensi vaiheessa saa, jos ei kuulu riskiryhmään. Heistä ensimmäiseksi rokote annetaan terveydenhuollon henkilöstölle ja raskaana oleville. Seuraavaksi vuorossa ovat tietyistä sairauksista kärsivät, joille influenssa voi olla vaaraksi. Näiden jälkeen seuraavat pienten lasten rokotukset. Jos kuuluu edellä mainittuihin ryhmiin, rokotteen voi saada omasta terveyskeskuksesta aikaisintaan parin viikon kuluttua. Ajankohta pitää itse selvittää.

Päätös rokotusten laajentamisesta kaikkiin kansalaisiin tehdään vuodenvaihteen tienoilla, kun kaikki kaksi miljoonaa riskiryhmiin kuuluvaa on rokotettu ja epidemian laajuus on selvinnyt.

Katso Aaro Kajasteen juttu

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.