Sikainfluenssaepidemian huippu ohitettu, rokote turvallinen

Sikainfluenssaepidemian huippu on ohi koko maassa, kertovat Sosiaali- ja terveysministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Sikainfluenssan toisen aallon uskotaan alkavan kevään kuluessa, mikäli rokotuskattavuus jää alhaiseksi. Koko väestön rokotuksia suositellaan edelleen. Kaikkien 5,3 miljoonan rokotteen uskotaan tulleen Suomeen maaliskuuhun 2010 mennessä.

Sikainfluenssarokotteen haittavaikutukset vastaavat yleisesti influenssarokotteilla todettuja haittavaikutuksia, eikä rokotteen turvallisuutta ole syytä epäillä.

Tavallisimpia haittaa oireita ovat pistosalueen paikallisreaktio, kuumeen nousu ja huonovointisuus. Joukossa on myös ollut useita allergistyyppisiä reaktioita kuten nokkosihottumia tai suun ja nielun alueen tuntemuksia sekä hengitystieoireita.

Sairaalaseurannassa on ollut tähän mennessä 20 ihmistä hengenahdistuksen, iho-oireiden tai yleisoireiden takia. Sairastuneista kolmella on ollut äkillistä hoitoa vaativa allerginen reaktio, eli anafylaksia.

Raskauteen rokottaminen ei ole vaikuttanut.

Suomalaisten allergia-asiantuntijoiden mukaan Pandemrix on turvallinen rokote myös kananmuna-allergisille. Rokotteesta tulleet oireet ovat olleet harvoja ja ne on voitu hoitaa helposti. THL suosittelee myös allergikkojen rokottamista.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat