Sikainfluenssa voi sulkea päiväkodit pääkaupunkiseudulla

Sikainfluenssa saattaa sulkea päiväkoteja ja kouluja pääkaupunkiseudulla, Helsingin Sanomat kertoo. H1N1-viruksen ennustetaan leviävän ennen syyskuuta, jolloin rokote saadaan.

Pahimmillaan on varauduttu siihen, että kolmannes tai peräti puolet päiväkotien ja koulujen lapsista ja henkilökunnasta on sairauslomalla, lehti kertoo.

Nyt Helsingissä on annettu kaupungin henkilöstölle yleisohjeita käsihygieniasta ja yskimissuunnasta. Meneillään on niin kutsuttu taudin rajaamisvaihe, johon kuuluvat muun muassa potilaiden pakkokaranteenit, kertoo infektiolääkäri Hannele Kotilainen Helsingin kaupungilta.

Jos epidemiasta tulee laaja, joitakin päiväkoteja voidaan joutua jopa sulkemaan esimerkiksi viikon ajaksi, Kotilainen sanoo.

Espoossa tartuntataudeista vastaava lääkäri Stiina Zitting kertoo lehden haastattelussa antaneensa juuri sikainfluenssapotilaalle lääkettä auton ikkunan kautta.

- Jos siirrytään oikeasti pandemiaan, valtiolta tulee ohjeet. Silloinhan Suomi on tavallaan sotatilassa, Zitting sanoo lehdessä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat