Sikainfluenssa vaatinut kolme uutta uhria

Tänään on tullut ilmi kaikkiaan kolme uutta sikainfluenssaan liittyvää kuolemantapausta.

Lapissa sikainfluenssa on vaatinut kaksi uutta uhria. Lapin keskussairaalassa Rovaniemellä menehtyi viikonloppuna kaksi sikainfluenssaan sairastunutta syöpäpotilasta. Uhrit olivat joutuneet sairaalaan viime viikolla infektioiden takia. Toinen uhreista sairasti keuhkosyöpää ja toinen laajalti levinnyttä syöpää.

Yle uutisten mukaan kuolleet olivat 74- ja 73- vuotiaita. Infektiolääkäri Markku Broas kertoi Yle uutisille, että sikainfluenssa myötävaikutti potilaiden kuolemaan.

Broas kertoo MTV3:lle, että uhreja ei oltu vielä ehditty rokottaa, sillä yli 65-vuotiaiden riskiryhmien rokottaminen on vielä kesken.

Broas kuitenkin painottaa, että potilaat olisivat voineet menehtyä mihin tahansa infektioon, myös kausi-influenssaan.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä puolestaan menehtyi viime perjantaina pitkäaikaissairautta potenut 68-vuotias potilas, jolla oli kolme viikkoa aiemmin sairaalaan tulon yhteydessä todettu H1N1-virus, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Suomessa sikainfluenssa on nyt vaatinut yhteensä viisi uhria.

Katso Tarja Hakulisen juttu

(MTV3 )

Lue myös:

    Uusimmat