Sikainfluenssa iskenyt Suomessa etenkin lapsiin

Sikainfluenssa näyttää Suomessa vaivaavan etenkin lapsia ja nuoria.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo, että varmistetuista tautitapauksista 43 prosenttia on ollut alle 15-vuotiailla lapsilla. Vain vajaa kolme prosenttia tartunnoista on ollut 65 vuotta täyttäneillä. Osalla yli 65-vuotiaista on vastustuskykyä sikainfluenssalle vuosikymmeniä sitten sairastamistaan infektioista.

THL:lle on ilmoitettu yli 1200 sairaalahoidossa olleen potilaan taustatiedot. Potilaat ovat olleet pääosin nuoria, keskimäärin 29-vuotiaita. Heistä 42 prosentilla on ollut jokin perustauti.

Taudin huippu on ohitettu

Viranomaisten mukaan tautiaallon korkein huippu näyttää olevan ohi, mutta epidemia jatkuu edelleen. Varmistettuja tartuntoja Suomessa on noin 7 400. H1N1-virukseen liittyviä kuolemantapauksia on todettu tähän mennessä 17.

Terveydenhuollossa taudin aiheuttamat ruuhkat ovat helpottamassa. Huippuviikkoina eri puolilla maata oli päivittäin sairaalahoidossa yli 300 potilasta. Tällä viikolla hoidossa oli noin 200 potilasta päivässä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Petri Ruutu kertoo, että vielä lähiviikkoinakin huomattava määrä suomalaisia saa sikainfluenssan.

Tehohoitopotilaiden määrä ei ole vielä laskenut: tehohoidossa on ollut päivittäin 40-50 henkilöä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat