Sijoituskerhon pyramidiepäily siirtyi KRP:lle

WinClub kiistää epäilyt lehdistötiedotteessaan, mutta peittelee edelleen johtohenkilöidensä henkilöllisyyksiä.

Sijoituskerho WinClubin epäillyn pyramidipelin selvittäminen on siirtynyt sisäministeriön arpajais- ja asehallintoyksiköstä keskusrikospoliisille. Rikostarkastaja Tapio Kalliokoski KRP:stä kertoo, että esitutkintaa ei ole vielä virallisesti käynnistetty, vaan käynnissä on alustava selvitysvaihe sijoituskerhon toiminnasta.

WinClub on kiistänyt sitä vastaan esitetyt epäilyt lehdistötiedotteessaan. Klubi aikoo omien sanojensa mukaan nyt auttaa kaikin keinoin sekä viranomaisia että mediaa. Samalla he kuitenkin ilmoittavat tekevänsä julkistamisessa vähäisiä rajoituksia medioiden suhteen.

Sijoituskerho kiistää toimivansa pyramidirakenteella tai vaativansa vaitioloa jäseniltään. Klubi kertoo, että heidän jäsenmääränsä maailmanlaajuisesti on tällä hetkellä noin 6000 luonnollista henkilöä sekä joitain yrityksiä.

Johtajien nimiä ei kerrota

MTV3:n Uutisille tiedote toimitettiin nimettömänä toimituksen internetsivujen kautta. Tiedotteessa allekirjoituksena on ”WinClub”. Mukana ei ollut yhteystietoja, joiden avulla media voisi saada lisätietoa.

Toimituksessa on keskusteltu useiden klubin jäsenien kanssa, mutta he kaikki ovat kieltäytyneet kertomasta johtohenkilöiden nimiä.

Klubin toiminnan tutkiminen alkoi sisäministeriöstä, joka kiinnitti asiaan huomiota saamiensa yhteydenottojen perusteella. Tiettävästi klubilla on ollut käynnissä viime aikoina voimakas värväyskampanja. Jäseniä on hankittu ystävien ja sukulaisten kautta suositteluperiaatteella.

Potentiaalisille jäsenille on kerrottu huimista, jopa 400 prosentin vuosituotoista, joita tahkotaan valuuttakaupalla.

"Robotti ennakoi valuuttakursseja"

WinClub kertoo käyttävänsä ohjelmistoa, joka pystyy ennakoimaan valuuttakurssien liikkeitä. Ennätykselliset tuotot olisi saavutettu tämän robotin avulla. WinClub kiistää sijoittavansa jäsentensä varoja valuuttakauppaan. Sen sijaan sijoituskerho kertoo myyvänsä asiakkailleen lisenssejä "signaaliohjelmaan" ja antavansa näin heille oikeuden käyttää ohjelmaa hyväkseen valuuttakaupassa.

Toimituksen saamien tietojen mukaan jotkut jäsenet ovat sijoittaneet Panaman kotipaikakseen ilmoittavaan klubiin jopa kymmeniätuhansia euroja.

(MTV3-Salla Vuorikoski)

Lue myös:

    Uusimmat