Sijoitusammattilainen kauppasi WinCapitaa

Suomalaisen finanssipalveluyrityksen edustaja kauppasi suuresta sijoitushuijauksesta tutkittua WinCapitaa. Tuusulalainen yrittäjä Tarja Ketonen sai helmikuussa yhteydenoton henkilöltä, joka esitteli itsensä Akseli Finanssipalveluiden edustajaksi. Mies pyysi tapaamista, jotta hän olisi voinut esitellä yrityksen eläkevakuutustuotteita.

- Ihmetystä herätti se, että tavattuamme hän mainitsi yrityksen tuotteet vain ohimennen ja totesi, että voihan sinnekin jotain sijoittaa. Hänen mukaansa todellista tuottoa kuitenkin syntyisi toisella tavalla eli WinCapitalla. Ensireaktioni oli, että eihän nyt kukaan tällaiseen suostu.

Miehellä oli mukanaan ruutupaperille kirjoitettu lista klubin käyttäjätunnuksia ja salasanoja, jotta Ketonen olisi voinut tutustua klubin toimintaan.

- Pidin todella omituisena sitä, että toisten ihmisten henkilökohtaisia tietoja näytetään noin vain.

Tapaamisen jälkeen mies lähestyi Ketosta vielä sähköpostitse ja pyysi uutta tapaamista, mutta tuloksetta. Valuuttakaupalla rikastumista lupaillut klubi katosikin jo parin viikon kuluttua bittiavaruuteen. Poliisi tutkii WinCapitaa petoksina, törkeinä petoksina, rahankeräysrikoksina ja rahanpesuna.

Yritys tyrmää WinCapita-yhteydet - harkitsee rikosilmoitusta

Akseli Finanssipalveluista kerrotaan, että kyseisen edustajan ja yrityksen sopimus on irtisanottu viime helmikuussa.

- Meille kävi ilmi, että hän teki asioita, joita meidän yrityksessämme ei saa tehdä, selittää myyntijohtaja Jussi Koivusalo.

Koivusalo korostaa, että Akseli Finanssipalveluilla ei ole mitään tekemistä WinCapitan kanssa. Hänen mukaansa henkilökuntaa on nimenomaan ohjeistettu pysyttelemään visusti erossa tämänkaltaisista viritelmistä. Yrityksessä varaudutaan myös viranomaisten yhteydenottoihin.

- Seuraamme tilannetta. Harkitsemme tarvittaessa myös itse tutkintapyynnön tekemistä poliisille.

Sponsori kiistää esiintyneensä yrityksen nimissä

Ketosen tavannut WinCapita-sponsori itse kiistää esiintyneensä yrityksen nimissä.

- En missään nimessä ole sekoittanut työnantajaani tähän. Työsuhteen päättyminenkin liittyy paljon enemmän muihin asioihin kuin WinCapitaan.

Hän kertoo keskustelleensa klubista työnantajansa kanssa jo maaliskuussa 2007. Tuolloin työnantaja oli hänen mukaansa vain todennut, ettei valuuttakauppa-asioihin pitäisi sekaantua. Mies ei myöskään nähnyt ristiriitaa klubin jäsenyydessä ja omassa ammatissaan, kun hän lähti WinCapitaan eli tuolloiseen WinClubiin vuonna 2005.

- Kyllähän monilla kollegoillakin on työn ohella samantyyppistä harrastustoimintaa, esimerkiksi taidekauppaa.

Sponsori sanoo olleensa yhteydessä poliisiin, vaikka ei olekaan tehnyt rikosilmoitusta. Mies sanoo hävinneensä klubin katoamisen myötä itsekin kymmeniätuhansia euroja.

- Minulla on neljätoista sponsoroitua jäsentä. Oikeastaan voi sanoa, että tämän koettelemuksen myötä useimmista on tullut sydänystäviä. Mitään syyttelyä ei heidän taholtaan ole ilmennyt.

Lue myös:

    Uusimmat