Sijainen korvasi liikuntatunnit kännykkäpeleillä – näin välttyisimme valeopettajilta

OAJ: kehittämispäällikkö Nina Lahtinen painottaa, että Suomeen tulisi perustaa opettajarekisteri. Sen avulla vanhemmat saisivat tietoa lapsensa opettajan kelpoisuudesta.

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry:n kehittämispäällikkö Nina Lahtinen painottaa, että Suomeen tarvitaan opettajarekisteri, jonka avulla vanhemmat saisivat tietoa lapsensa opettajan kelpoisuudesta.

Lahtinen tuo ilmiön esiin Oppilaan oikeudet ja vanhempien vastuu -nimisessä kirjassa, joka opastaa vanhempia ymmärtämään vastuunsa ja mahdollisuutensa koulumaailmassa.

– Sosiaalialan ammattilaisten rekisterin perustamista sekä ammatinharjoittamislakia viedään eteenpäin, ja terveydenhuollossa rekisteri jo on. Mutta opettajille tällaista rekisteriä ei ole. Eikö ole ajateltu, että hyvänen aika, se on oikeasti ammatti, joka koskettaa kaikkia. Opettajilla on hirveän suuri vastuu lasten tulevaisuudesta, painottaa Nina Lahtinen.

Sijainen ei varautunut oppitunteihin

Helmen lukija kertoo, että hänen lapsensa sijainen oli laittanut oppilaat pelaamaan kännykkäpelejä liikuntatunnin sijaan, kun sijaisella itsellään ei ollut mukanaan ulkovaatteita.

– Tilanne ei ole ihan kamalan kaoottinen, mutta kun on sijaisia, jotka toimivat pidemmän tai lyhyemmän ajan, niin heillä ei välttämättä ole minkäänlaista koulutusta työstä. Jos lehdet uutisoivat, että opettaja teki sitä ja tätä, niin missään ei kerrota, oliko henkilö vain opettajan työtä tekevä, vai oikeasti pätevä opettaja, muistuttaa Lahtinen.

Ongelmana ovat valeopettajien lisäksi hyvän päivän tutut.

– Kirjassa kerrotaan päätöksestä, jossa kaupungissa oli toistuvasti palkattu kolmen–neljän vuoden ajan yli kuuden kuukauden pituisiin sijaisuuksiin ei-kelpoisia opettajia vastoin lakia. Joskus sijaiseksi otetaan serkun siskon kaimoja. Kun vanhemmat kantelevat asiasta, niin siitä seuraa lähinnä huomio, että on tehty väärin.

– Jokainen tekee virheitä, mutta suurempi riski on se, että mokaa, jos työhön ei ole koulutusta tai kokemusta. Opetusala turvallisuus- ja vastuukysymykset ovat vastaavalla tavalla tärkeitä, kuin sosiaali- ja terveysalalla.

MTV3 Helmi

Kuva: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat