Siirtolaisia kuljettanut vene kaatui Välimerellä: Viisi hukkui ja kymmeniä kateissa

Siirtolaiset ovat kokeneet väkivaltaa Tunisiassa viime aikoina.

Viisi afrikkalaista siirtolaista on hukkunut Välimerellä ja 28 on yhä kateissa heidän veneensä kaaduttua Tunisian rannikon lähistöllä keskiviikkona, kertoi tunisialainen ihmisoikeusjärjestö FTDES.

Järjestön mukaan vene kaatui, koska se oli lastattu liian täyteen. Veneessä oli kaikkiaan 38 matkustajaa, joista valtaosa Norsunluurannikolta. Merestä pelastettiin viisi ihmistä ja löydettiin viiden ihmisen ruumiit.

Vene oli lähtenyt Tunisiasta Sfaxin alueelta kohti Italian Lampedusan saarta.

Välimeren keskiosa on suosittu väylä siirtolaisille, jotka pyrkivät Saharan eteläpuolisesta Afrikasta Eurooppaan. Se tunnetaan myös maailman vaarallisimpana siirtolaisreittinä, sillä siirtolaisten kuolemiin johtavat onnettomuudet merellä ovat yleisiä.

Tunisiassa uskotaan majailevan noin 21 000 Eurooppaan pyrkivää siirtolaista muualta Afrikasta, ja pääkaupunki Tunisin kaduille on leiriytynyt satoja siirtolaisia. Siirtolaiset ovat viime viikkoina kokeneet paikallisten taholta väkivaltaa. Presidentti Kais Saied oli syyttänyt puheessaan siirtolaisia juonittelusta Tunisiaa vastaan ja rikosaallon aiheuttamisesta.

Lue myös:

    Uusimmat