Siirtokunnat säilyvät Israelin hallinnassa

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu vakuutti eilen, että kaikki miehitetyn Länsirannan juutalaiset siirtokunnat säilyvät Israelin hallinnassa. Netanjahun mukaan lupaus pätee, tehtiin palestiinalaisten kanssa millainen rauhansopimus tahansa.

-Emme aio purkaa yhtäkään siirtokuntaa. Emme myöskään luovuta niitä palestiinalaisten hallintaan. Kaikki siirtokunnat pysyvät meidän täydessä valvonnassamme, pääministeri korosti televisiossa.

Länsirannan ja Gazan siirtokunnissa asuu yli 130 000 juutalaista. Siirtokunnat ovat olleet eräs vaikeimmista rauhanprosessin esteistä.

Netanjahu arvioi myös, että hänen hallituksensa pystyy määrittämään Israelin turvallisuustarpeet tammikuun puoliväliin mennessä. Pääministerin on määrä tavata tuolloin Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat