Siimes: Rahoitusjärjestelmän turvaaminen oli välttämätöntä

Toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes arvioi, että rahoitusjärjestelmän toimivuuden turvaaminen oli pankkikriisin aikana koko talouden toiminnan kannalta välttämätöntä. Ilman sitä lama olisi ollut huomattavasti koettua rajumpi ja syvempi, sanoo Siimes.

Siimes esitteli tänään eduskunnassa pankkitukea koskevan hallituksen selonteon. Hänen mielestään 1990-luvun alun kriisin ratkaisukeinot oli monilta osin määrätty etukäteen. Jälkikäteen voidaan Siimeksen mielestä kysyä, olivatko kaikki tehdyt ratkaisut ainoita ja oikeita, vaikka tavoite oli kirkas ja eduskunnan hyväksymä.

Siimes muistuttaa, että esimerkiksi silloinen Kansallis-Osake-Pankki olisi kaikkina aikoina täyttänyt lain edellyttämät vakavaraisuusvaatimukset ilman valtion osallistumista sen oman pääoman kartuttamiseen. Pankkikriisin lopullisesti menetetyt kustannukset tulevat olemaan Siimeksen mukaan noin 35 miljardia markkaa, kun korkokustannukset otetaan huomioon vain vuoden 1992 pääomalainan osalta.

Siimes viittasi esittelypuheenvuorossaan Pankkiyhdistyksen puheenjohtajan Pertti Voutilaisen äskettäin pohdintaan pankkien asiakkaiden kannattavuudesta. Siimes luonnehti erikoiseksi ehdotusta, jonka mukaan joidenkin asiakkaiden pankeille aiheuttamat kustannukset tulisi jälleen kerran korvata valtion varoista.

-Pankit eivät ilmeisesti vieläkään tule omillaan toimeen, vaikka niiden kannattavuus on nykyisin vallan toista luokkaa kuin vuosikymmenen alussa. Tai sitten pankit ovat vain tottuneet aina tarvittaessa saamaan tukea valtiolta tavalla tai toisella.

-Ovatko pankit jääneet oman erityisasemansa vangeiksi siten, etteivät ne halua julkisesti kantaa vastuuta omista peruspalvelujaan koskevista hinnoittelupäätöksistään, Siimes kysyi.

Ei yleistä armahdusta Arsenalin velallisille


Siimes torjuu ehdotukset pankkikriisin aikaisten velkojen yleisestä anteeksiantamisesta omaisuudenhoitoyhtiö Arsenalin saamisten myynnin yhteydessä. Mitään armahduslakia ei hallituksen mielestä ole syytä säätää. Arsenalin velalliset olisivat Siimeksen mukaan silloin eriarvoisessa asemassa kuin kaikki muut vastaavanlaisissa taloudellisissa vaikeuksissa olevat velalliset. Suomessa on nykyisin 320 000 yksityishenkilöitä, joilla on rekisteröityjä maksuhäiriöitä. Arsenalin perinnässä on yksityishenkilöitä 49 000.

Siimes uskoo, ettei vastaavanlainen pankkikriisi voi toistua normaaleissa oloissa. 90-luvun kaltainen lama ei ole hänen mielestään mahdollinen nykyisissä yhteisvaluutan olosuhteissa. Myös pankkien ja niiden asiakkaiden käyttäytyminen on terveemmällä pohjalla kuin 10 vuotta sitten.

Lisäksi rahoitusmarkkinoiden toiminta on tehostunut ja monipuolistunut. Eduskunnan keskustelussa tiistaina ollut pankkitukiselonteko oli järjestyksessä jo kolmas. Selonteko käy valiokuntakäsittelyssä, mutta sen pohjalta ei tehdä mitään päätöksiä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat