Siimes jäämässä vaille vastaehdokasta

Vasemmistoliiton puoluejohtajan paikkaa havittelee näillä näkymin ainoastaan Suvi-Anne Siimes. Kari Uotilaa puolestaan on taivuteltu ehdolle puoluesihteeriksi.

Suvi-Anne Siimes

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes on näillä näkymin jäämässä ilman vastaehdokasta ensi kesäkuun puoluekokouksessa. Puolueen ammattiyhdistyssiiven piiristä vakuutetaan, että Siimekselle ei olla hakemassa vastaehdokasta, vaikka tämän toiminta onkin sillä taholla herättänyt jatkuvasti tyytymättömyyttä.

Siimes vahvisti viikonvaihteessa, että hän pyrkii jatkamaan puoluejohtajana myös kesällä alkavan kolmivuotiskauden. Siimes on johtanut vasemmistoliittoa vuodesta 1998.

Haluja puheenjohtajan vaihtamiseen kyllä olisi, mutta arvostelijat myöntävät, että varteenotettavia kilpailijoita ei ole näköpiirissä. Vaikutusvaltaisen ammattiyhdistyssiiven nurinoista huolimatta Siimeksen asema puolueen jäsenkunnan silmissä on edelleen - myös Kansan Uutiset -jupakan jälkeen - vahva.

Uotilan ay-suhteet kunnossa

Siimeksen rinnalle puoluesihteeriksi ammattiyhdistyssiipi sen sijaan haeskelee itselleen mieluisaa ehdokasta. STT:lle kerrotun mukaan keskusteluja on käyty ainakin kansanedustaja Kari Uotilan kanssa, eikä tämä ollut ainakaan suoraan kieltäytynyt. Ulkomailla lomailevaa Uotilaa ei tavoitettu kertomaan itse kantaansa.

Uotila on taustaltaan levyseppä ja telakan luottamusmies ja hänellä on suhteet kunnossa ammattijärjestöjen vasemmistoliittolaisiin avainvaikuttajiin. Uotilalla uskotaan olevat hyvät mahdollisuudet, jos hän lähtee puoluesihteerikisaan.

Viime puoluekokouksessa ammattiyhdistyssiipi oli vähällä saada läpi ehdokkaansa, vaikka tarjolla oli puolueväelle melko tuntematon Veli-Matti Kauppinen.

Tiukan kisan voitti pitkän linjan puoluetyöntekijä Aulis Ruuth. Siimeksen ja vasemmistoliiton ammattiyhdistyssiiven suhteissa on ollut jännitteitä alusta alkaen, mutta puolueen oppositioon jäämisen myötä ne tuntuvat vain kärjistyneen.

Siimeksen oppositiopolitiikka on ay-vaikuttajien silmissä ollut "jatkuvaa nahistelua" hallituksen ja erityisesti sosialidemokraattien kanssa. Nahistelua on Siimes harrastanut myös ammattiyhdistysliikkeen kanssa. Forssan puoluekokousjuhlassa elokuussa Siimes syytti ay-liikettä kielteisestä suhtautumisesta ympäristöasioihin.

Sund tukee Siimestä, mutta toivoo kilpailijaa

Vasemmistoliiton puoluesihteerin tehtävästä kolme vuotta sitten luopunut Ralf Sund kannattaa Siimeksen uudelleenvalintaa, mutta toivoo silti vastaehdokasta hänelle.

- Tiedän, että on niitä, jotka mielellään näkisivät Siimeksen väistyvän. Vastaehdokkaan tuleminen olisi keino avata pato keskustelulta, jolle ilmiselvästi yhdellä ja toisella on tarvetta. Siinä voittaisi puolue, mutta myös Siimes itse.

Sund myöntää, että ajatus vastaehdokkaasta on kevyttä ilmaanheittelyä, koska "Siimeksen kaatajaa tuskin valtakunnasta löytyy ja kukaan varteenotettava vastaehdokas ei lähde uhraamaan itseään". Toisaalta hän löytää SDP:stä hyvän esimerkin. Puolueessa kaivattiin keskustelua ja ulkoministeri Erkki Tuomioja haastoi puheenjohtaja Paavo Lipposen, vaikka alusta alkaen oli selvää, ettei tätä voida syrjäyttää.

Edelleen ilman vakituista työpaikkaa oleva Sund ei aio yrittää paluuta puoluesihteeriksi, mutta myöntää, että juuri vapautunut Kansan Uutisten päätoimittajan tehtävä kyllä kiinnostaa.

(MTV3-STT)

18:17

Lue myös:

    Uusimmat