Siimes: Ensisijaisia sosiaalietuuksia pitäisi korottaa

Toimeentulotukimenojen kasvu johtuu siitä, että 1990-luvulla on heikennetty monia ensisijaisen sosiaaliturvan muotoja, sanoo Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Suvi-Anne Siimes.

Luontevin ratkaisu olisi Siimeksen mielestä korottaa ensisijaisten sosiaalietuuksien tasoa niin, ettei ihmisten enää tarvitsisi täydentää niitä toimeentulotuella. Siimes huomautti, että viime vuosina on jäädytetty muun muassa työttömien peruspäivärahan ja toimeentulotuen tasokorotukset sekä kiristetty ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan, nuorten työmarkkinatuen ja yleisen asumistuen ehtoja.
-Valtio on näin siirtänyt menoja omasta kassastaan kuntien korvattaviksi, mikä on lisännyt kuntien toimeentulotukimenoja, Siimes sanoi Vasemmistoliiton kesäristeilyllä Pohjanpitäjänlahdella.

Seurauksena on Siimeksen mukaan ollut epätasa-arvoa toimeentulotuen saajien välillä, kun perusteet vaihtelevat kunnasta toiseen ja usein jopa saman kunnan eri sosiaalitoimistojen ja virkamiesten välillä.

Siimes kannattaa peruspäivärahan korottamista, mikä sisältyy ensi vuoden budjettiin, mutta toivoo myös asumistuen nostamista ja laajentamista niin, ettei työmarkkinatuen tasoisilla tuloilla elävien tarvitsisi enää hakea toimeentulotukea asumiskuluihinsa.

Lopuksi Siimes ehdottaa, että toimeentuloturvasta säädettäisiin lailla, jossa määritellään selkeästi toimeentulotuen saamisen edellytykset.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat