Siimekseltä tiukkaa kritiikkiä veronkevennyksille

Suvi-Anne Siimes kannattaa EU:n perustuslaista järjestettävää kansanäänestystä. Vasemmistoliiton puheenjohtajan oli tänään lomatunnelmissa Faces-etnofestivaaleilla.

Etnofestivaalit Billnäsissä kuuluivat vasemmistoliiton puheenjohtajan Suvi-Anne Siimeksen lomaohjelmaan monestakin syystä.

- Tämä meininki, että maahanmuuttajat ja suomessa syntyneet tekevät asioita yhdessä ja hyvä musiikki, Siimes luettelee. - Lohjalaiselle tämä on tietysti lähin festari, koska se järjestetään läntisellä Uudellamaalla.

Siimes sulautuu etnofestivaalien kävijäjoukkoon mainiosti. Hän itse on valmis antamaan kansalaisille vastuuta päätöksenteossa, ja näyttääkin EU:n perustuslaista järjestettävälle kansanäänestykselle vihreää valoa.

- Kansanäänestyksessäkin on kysymys siitä, millaisen tulevaisuuden ihmiset haluavat yhteiselle euroopalle. Siitä voi kyllä jokaisen suomalaisen mielipidettä aivan hyvin kysyä.

Siimes on puolueensa johdossa jo kolmatta kautta. Kärkkäimmät ovat ehtineet esittää hänelle tämän kauden jälkeen uusia haasteita. Selän takana puhumisen sijaan Siimes toivoo oman puolueensa sisällä avointa keskustelua, hyvässä hengessä.

- Keskusteluun ja mielipiteiden esittämiseen on mahdollisuuksia, toiveeni on tietysti että ne mielipiteet esitetään sellaisella tavalla, että oikeasti halutaan vaikuttaa lopputulokseen eikä vaan riekkua mediassa.

Hallituksen toiveet maltillisesta palkkalinjasta saavat Siimekseltä kiitosta. Risuja sen sijaan tulee hallituksen veronkevennys-suunnitelmista.

- Tämä Vanhasen-Kalliomäen -politiikka näyttää tähtäävän siihen, että valtionveroja alennetaan mutta muita maksuja palkansaajan ja myöskin eläkeläisten ja työttömien niskaan kasataan ja se ei ole fiksu linja, Siimes sanoo.

Siimeksellä riittää loman jälkeen puuhaa, sillä Vasemmistoliiton kannatus nuorten keskuudessa on jämähtänyt viiden prosentin tuntumaan.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 31.07.2004)

Lue myös:

    Uusimmat