Siilinjärven vammaisten oppilaiden kohtelut tutkitaan

Poliisi selvittää, onko Siilinjärven Harjaantumiskoululla kohdeltu vammaisia oppilaita takavuosina epäinhimillisesti. Poliisi sai tutkimuspyynnön asiasta jo keväällä, mutta tutkimuskiireiden ja lomien vuoksi kuulustelut ovat alkamassa vasta nyt. Asian tutkinta pyritään saamaan valmiiksi parin kuukauden aikana.

Asian tutkinta on siirretty pitkälti Kuopion poliisilaitokselle, jotta asioihin saadaan "riittävästi etäisyyttä". Koulun epäinhimillisiksi väitetyistä menettelytavoista on puhuttu paikkakunnalla vuosia. Myös viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.

Siilinjärven koululautakunta käsitteli asiaa oppilaiden vanhempien pyynnöstä viime vuoden keväällä. Tuolloin todettiin, että joitakin virhetoimintoja on tapahtunut vuosina 1985-1994, mutta mihinkään kurinpitotoimiin ei katsottu olevan syytä. Koulun toimintaa on kehitetty yhteistyössä vanhempien kanssa huhtikuusta 1995 lähtien.

Kiusattujen Tuki ry:n toiminnanjohtajan Esko Leipälän viime huhtikuussa jättämässä tutkintapyynnössä todetaan, että tapahtumakuvausten perusteella opettajia voidaan epäillä mm. oppilaiden terveyteen ja vapauteen kohdistuvista rikoksista.

Siilinjärven koulutoimenjohtajan Kari Mustosen mukaan kouluviranomaiset odottavat poliisin tutkimusten valmistumista.
-Tämän hetken tilanne koulussa on erittäin hyvä. Tapahtumat ovat vuosien varrella saattaneet suurentua joidenkin ihmisten mielissä, toteaa Mustonen.

Koulussa on nyt 16 oppilasta ja kolme opettajaa. Kukaan nyt koulussa työskentelevistä opettajista ei toiminut koulussa silloin, kun väitetyt väärinkäytökset tapahtuivat.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat