Sihvonen: Kanada löylytti Naisleijonia – "Tasoitusta annetaan siinä missä ei pitäisi: taktiikassa"

Naisleijonien altavastaaja-asema Kanadaa vastaan ei helpottunut yhtään, kun kanadalaiset löivät heti kärkeen tauluun 1-0 suomalaisten peli- ja syöttövirheestä. Tuohon nähden Naisleijonat toipui kohtuullisen hyvin otteluun mukaan sen ensimmäisessä erässä. Pienellä tuurilla ja tarkemmalla viimeistelyllä Suomi olisi voinut jopa tasoittaa pelin ennen Kanadan 2-0-maalia.

Toisessa erässä Naisleijonien ongelma on kroonisesti kiekkokontrollipelaamisen puute. Tämä yhdistettynä ensimmäistä erää pidempään vaihtomatkaan teki pelin virtauksen suomalaisten kannalta ponnettomaksi. Vaikeimmilla hetkillä Suomen onneksi maailman paras naisjääkiekkoilija, maalivahti Noora Räty seisoi päällään ja torjui ajoittain mahdottomiakin kiekkoja. Räty piti siinä kohtaa numerot siedettävinä.

On oireellista, jos suomalaisen naisjääkiekkoilun piirissä tämä toisen erän pelaamisen tematiikka ymmärretään siten, miten Tuula Puputti sitä tuoreeltaan kommentoi jääkiekkojulkisuudessa Naisleijonien osalta jaksamiskysymykseksi; että pitäisi jaksaa luistella kiekon kanssa ja toimittaa siirtokiekko. Ei, siitä ei ole kyse! Kyse on kiekon pitämisestä itsellä, eli kyse on ennen muuta syöttämisen kysymys sillä hetkellä, kun myös vastustaja on väsynyt ja lähtee vaihtoon.

Kolmannessa erässä Naisleijonat osoitti vahvaa joukkueluonnetta Kanadaa vastaan. Konkari Riikka Välilän murjoma upea kavennusmaali kieli siitä, että suomalaiset olivat päättäneet pelata kunniasta ja ennen muuta siitä, että turnaus jatkuu, tärkeimmät pelit ovat vielä edessä.

Jos naisjääkiekkoilijat haluavat oppia pelaamaan voittavaa jääkiekkoa, tulee tutkia todella tarkasti Kanadan ensimmäisen maalin anatomia ja rakenne. Tilanteessa Naisleijonat pelasi hyvän puolustusalueen puolustuspelin, riisti kiekon, ja pakki lähti syyttä suotta kohtalokkaasti nostamaan jalalla, kun piti palauttaa kiekko alaspäin. Liioittelematta tuossa yksittäisessä pelitilanteessa on pähkinänkuoressa koko se haaste, jonka edessä suomalaisen naisjääkiekkoilun tulevaisuus on. Tokikaan noita palautuksia ei tulla näkemään näissä Pyeongchanin olympialaisissa, tämä turnaus lusitaan pystysuunnan jääkiekon pelikirjalla.

Kanada ja USA pelaavat naisissa kiekkokontrollia. Yhtälö on murhaava, jos Suomea taitavammat joukkueet ja niiden suomalaisia paremmat pelaajat pitävät pelivälinettä hallussaan 60-70 prosenttia peliajasta. USA:n jopa vallankumouksellinen idea pelata näyttää olevan eräänlainen position hockey -pelisysteemi; Kanada vuorostaan pelaa alhaalla kiekkokontrollia muutamilla pakki-pakki-syötöillä, ja viljelee sen jälkeen NHL-tyyliin ja miesten Team Kanadan tapaan laitojen kautta "kiipeämistä" ja ylibuukkaamista. Kanadan näki pelaavan jopa pakki-pakki-ristipisto -syöttöketjuja.

Maailman huipulla naisten jääkiekkoilu näyttää olevan pelikirjapeli parhaimmin. Tähän pelin evoluutioon Naisleijonien on tulevaisuudessa kyettävä vastaamaan pikimmiten ja vahvemmin.

Sinänsä tämä Pasi Mustosen valmentama Naisleijonat on hieno joukkue. Yksilötasolla pelaajien takamatka maailman kärkeen ei ole sittenkään kovin suuri. Naisleijonat pelaa taistellen ja yhteiseen pelisuunnitelmaan sitoutuen. Pelaajilla on kykyä syöttää, luistella ja pelata taktisesti viisikkotasolla. Lähinnä pelitaktiikan sisällöissä on toivomisen varaa, mutta se ei ole pelaajien asia.

Se, että pelaajien itseluottamus näytti välillä horjuvan Kanadaa vastaan, mikä esiintyi muun muassa tälle tasolle erikoisilla nilkkaralleina, johtuu näkemykseni mukaan siitä, ettei joukkueen pelitapa luo merkittävää lisäturvaa ja -uskoa pelaajistoon.

Yltyleensä tuskallista on se, että Naisleijonat antaa tällä hetkellä kovimmille vastustajilleen tasoitusta siinä, missä suomalaisen jääkiekkoilun ei koskaan sitä pitäisi antaa: taktiikassa.