Sihvonen: Eeli Tolvanen otollisella hetkellä Nuoriin Leijoniin – vuoden takaiselle vaisuudelle löytyy selitys

Eeli Tolvanen on loistava lisä Nuorten Leijonien MM-ryhmään, ja maalitykin lähtökohdat turnaukseen ovat helpommat kuin vuosi sitten, alleviivaa MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen. 

Nuorten Leijonien GM Kimmo Oikarinen kertoi torstaina kovasta vahvistuksesta: Nashvillen organisaatiota NHL:ssä edustava Eeli Tolvanen, 19, liittyy MM-joukkueen vahvuuteen

Kun toinen odotettu vahvistus, Jokereissa tällä hetkellä pelaava Kristian Vesalainen, oli kertonut muutamaa päivää aikaisemmin jättävänsä turnauksen väliin, Tolvasen kisamatka on mukava piristysruiske.  

– Tervehdin tätä uutista erittäin suurella ilolla, Petteri Sihvonen toteaa. 

– Liitän tämän siihen, että jollakin tavalla pidin Kristian Vesalaisen ratkaisua vääränä. Tolvanen on nyt vuoden kokeneempia ja valmis ratkaisemaan isoja asioita Nuorten Leijonien hyväksi. 

Tolvanen on ollut U20-turnauksessa myös kahtena edellisvuonna. Vuosi sitten häneltä odotettiin valtavasti, kun alkukausi Jokereissa oli sujunut satumaisesti. Tolvasen esityksiä ja viiden ottelun tehoja 1+5=6 pidettiinkin pettymyksenä. 

Sihvosen mielestä nykytilanne on Tolvasen kannalta otollisempi. Hän on pelannut syksyn pääasiassa AHL:ssä.    

– Tämä on loistava tilaisuus astua palvelukseen. Viime vuonna odotettiin automaattisesti liikoja, mutta sen kokemuksen saaminen oli hyvä asia; kaikki ei tulekaan sormia napsauttamalla. Nyt odotukset ovat varmasti maltillisemmat, ja nyt sieltä saattaa tulla se odotettu tulos myös henkilökohtaisella tasolla.  

– Viime kisojen hankaluudet saattoivat olla enemmänkin sitä, miten se joukkue pelasi. Luulen, että nyt siinäkin on tehty johtopäätöksiä, ja joukkueen pelaaminen menee paremmin, Sihvonen lisää.

Sihvonen huomauttaa, että valmennuksen ja joukkueenjohdon tulee pitää huoli siitä, ettei homma ala pyöriä liikaa Tolvasen ja toisen NHL-vahvistuksen, Henri Jokiharjun ympärillä.

Henkilökohtaisesti Tolvasen ei tarvitse kisoissa todistaa enää mitään. 

– Hän on jo osoittanut olevansa hyvä pelaaja aikuisten tasolla. Siinä ei ole mitään riskiä, että onnistuuko vai ei onnistu. Odotan vain sitä, että Tolvanen on tärkeä palanen joukkuetta ja tuo ryhmään oman lisäarvonsa. 

Turnaus alkaa tapaninpäivänä. Suomi pelaa B-alkulohkossa Kazakstanin, Slovakian, Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa. 

Lue myös:

    Uusimmat