Sibelius-Akatemia menestyksekkäällä kiertueella

Peräti 1500 valmistuvaa nuorta muusikkoa kiertää tänä vuonna Euroopassa esittelemässä soittotaitojaan - mukana on myös meidän Sibelius-Akatemiamme. Akatemian sinfoniaorkesteri on parhaillaan kiertueella Saksassa, ja ainakin tiistai-illan Berliinin konsertin perusteella orkesterin kiertue on menestys.

Euroopassa jaksetaan ihmetellä suomalaista klassisen musiikin osaamista, mutta taisipa silti ainakin Berliinissä suurimman huomion vangita kiertueen kapellimestari Leif Segerstam.

Nelipäiväinen kiertue alkoi Berliinistä - kaksi muuta konserttia ovat Hannoverissa ja Frankfurtissa. Suomalaismuusikoiden vierailu on osa Euroopan nuoriso-orkestereiden tapahtumaa. Kaiken kaikkiaan eri puolilla maanosaamme on tänä kesänä puolisen sataa konserttia, niistä peräti 24 Berliinissä, joka edelleen nostaa päätään Euroopan kuttuurimetropolina.

Jo harjoituksissa demooninen Segerstam oli tyytyväinen suomalaisen sinfoniamusiikin uuteen sukupolveen, jota hän käsittelee samalla hellästi ja vaativasti. Segerstam antaa kaikkensa harjoituksissakin, hän työskentelee koko kehollaan, tahtipuikko heiluu vimmatusti ja hiki valuu. Nestehukka on kuin huippu-urheilijalla.

Berliinin upea konserttitalo oli tiistai-illalla käytännössä loppuunmyyty. Suomen tunnetuin nykymusiikin säveltäjä Magnus Lindberg oli itse paikalla, ja hänen Cantigas-teoksensa sai innostuneen vastaanoton. Yli tuhatpäistä vaativaa yleisöä hemmoteltiin myös kantaesityksellä. Segerstamin viulukonsertto numero 9 on luonnon inspiroima teos kahdelle viululle ja orkesterille. Sen solisteina olivat Jaakko ja Pekka Kuusisto. Konsertti huipentui Finlandiaan, joka puree aina saksalaisyleisöön. Sibeliusakatemian nuoret saivat ansaitsemansa suosionosoitukset.

Lue myös:

    Uusimmat