Sibeliuksesta kaavaillaan matkailuvalttia

Kaikki Sibeliukseen liittyvät paikkakunnat eivät vielä ole heränneet kulttuurimatkailun mahdollisuuksiin. Niitä on tarjolla ensi vuonna, jolloin säveltäjän syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta. Sibelius syntyi Hämeenlinnassa 1865.

Sibeliuksen syntymäkaupunkisäätiön johtaja Erkki Korhonen toivoo mukaan vielä esimerkiksi Vaasaa ja Turkua.

Hämeenlinna, Loviisa, Helsinki ja Tuusulanjärven rantakunnat ovat jo laatineet yhteisen esitteen turistien houkuttelemiseksi Sibelius-polulle.

– Paikat olivat tärkeitä Sibeliuksen elämässä ja ne tavoittaa päivämatkalla Helsingistä, Korhonen perustelee.

Hänen mielestään säveltäjämestarista riittää ammennettavaa muuallekin ja pidempään.

Opetusministeriö tukee Sibelius-vuoden järjestelyjä kaikkiaan liki 1,8 miljoonalla eurolla. Avustusta näyttää tänä keväänä riittävän vain joka viidennelle hakijalle.

Juhlavuoteen liittyy musiikkitapahtumien ja -kilpailujen lisäksi muun muassa juhlakirja, -postimerkki ja -raha.

 

Lue myös:

    Uusimmat