Mainos

Shiiajohtaja Irakin perustuslain taakse

Suurajatollahin kannatus saattaa vaikuttaa merkittävästi shiiaenemmistön mielipiteeseen. Myös suurimmat sunniryhmät ovat asettuneet tukemaan perustuslakia.

Irakin shiiojen vaikutusvaltaisin uskonnollinen johtaja suurajatollah Ali Sistani on liittynyt uuden perustuslain kannattajiin. Hän kehotti eilen avustajansa välityksellä irakilaisia äänestämään "kyllä" lauantain kansanäänestyksessä.

Sistanin kehotuksella uskotaan olevan suuri vaikutus maan shiiaenemmistön mielipiteeseen.

Irakin parlamentti hyväksyi aiemmin eilen perustuslakiluonnokseen suunnitellut muutokset. Niiden tarkoituksena on saada laille myös myös sunnien tuki. Yksi suurimmista sunnipuolueista, Irakin islamilainen puolue, antoi jo tiistai-iltana tukensa perustuslaille. Muut sunniryhmät ovat kuitenkin yhä vastustaneet perustuslakiluonnosta.

Irakin presidentti Jalal Talabani kertoi keskiviikkona, että shiiojen, sunnien ja kurdien poliittiset johtajat ovat päässeet muutoksista sopuun.

Irakilaiset äänestävät perustuslaista kansanäänestyksessä lauantaina.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.