Sharonin johto pitää Israelissa

Oikeistojohtaja Ariel Sharon on säilyttänyt johtoasemansa pääministeri Ehud Barakiin nähden ennen Israelin huomisia vaaleja. Tämä käy ilmi tänään julkaistuista mielipidemittauksista. Ero Barakiin on edelleen noin 20 prosenttiyksikköä.

Ariel Sharon kasvattaa suosiotaan

Virallinen kampanjointi Israelin vaaleihin päättyi viime yönä puoliltaöin. Israelin turvallisuusjoukot on asetettu korotettuun valmiustilaan vaalipäivän mahdollisten levottomuuksien vuoksi. Islamilainen Jihad -järjestö on vannonut ryhtyvänsä raskaisiin iskuihin Israelia vastaan lähipäivien aikana. Jo viikonloppuna useat palestiinalaisryhmät nimesivät Israelin vaalipäivän "vihan päiväksi".

Epävarmojen määrä laskenut


Mielipidemittausten valossa Barakin asema ei näytä hyvältä. Vaikka kannastaan epävarmojen äänestäjien määrä on selvästi laskenut, tämä ei ole kaventanut Sharonin etumatkaa. Päättämättömiä oli viime kuussa jopa yli 20 prosenttia, nyt alle 10 prosenttia.

Maariv-lehden kyselyssä 55 prosenttia israelilaisista asettui kannattamaan Sharonia Barakin 36 prosenttia vastaan. Yedioth Ahronoth -lehden kyselyssä luvut olivat samansuuntaiset: Sharonille 56, Barakille 38 prosenttia. Molemmat tutkimukset oli tehty eilen.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-AP)

Lue myös:

    Uusimmat