Sharonilla maanmiestensä vankka tuki

BBC:n kyselyn mukaan 86 prosenttia israelilaisista tukee sotilasoperaatiota Länsirannalla.

Ariel Sharon kasvattaa suosiotaan

Vaikka maailman hallitukset ovat kovin sanoin tuominneet Israelin sotilaalliset toimet Länsirannalla, antavat israelilaiset pääministerilleen tukensa. BBC-yhtiön teettämän kyselyn mukaan operaatiota tukee lähes 86 prosenttia israelilaisista.

Tuki on niin vankkaa, että pääministeri Ariel Sharon on sen turvin valmis viittaamaan kintaalla jopa Yhdysvaltain vaatimuksille operaation lopettamisesta viipymättä.

Kovia otteita tuetaan siksi, että radikaali terrorismi on tyrmistyttänyt israelilaiset. Kymmeniä ihmisiä on kuollut palestiinalaisten itsemurhaiskuissa. Iskut ovat tyhjentäneet kahvilat ja teatterit ja lamaannuttaneet muutenkin tavallisten ihmisten elämän.

Sharon on ilmoittanut operaatio Puolustuskilven tavoitteeksi "palestiinalaisten terroristi-infrastruktuurin tuhoamisen". Uusia itsemurhaiskuja ei ollut tehty iltapäivään mennessä. Viimeisin isku tehtiin ravintolassa Haifassa 31. maaliskuuta. Kaksitoista ihmistä kuoli.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat