Sharonia vastaan ei nosteta syytettä

Israelin pääministeri välttyy televisiotietojen mukaan korruptiosyytteiltä. Syytteen nostamiselle ei löydy riittäviä todisteita.

Israelin oikeuskansleri Menachem Mazuz on päättänyt, ettei pääministeri Ariel Sharonia vastaa nosteta syytteitä korruptiosta. Mazuz sanoo, ettei tapauksessa tarkan tutkinnan jälkeen näy vähäisintäkään merkkiä korruptiosta. Asiasta kerrottiin israelilaisella televisiokanavalla.

Jos syyte olisi nostettu, Sharon olisi todennäköisesti joutunut luopumaan pääministerin tehtävistä. Syyte olisi myös kaatanut hänen suunnitelmansa evakuoida viimeistään vuonna 2005 kaikki Gazan 21 juutalaissiirtokuntaa ja 4 Länsirannan 120 siirtokunnasta.

Syytteen kaaduttua Sharon saattaa onnistua murtamaan oman oikeistosiipensä vastarinnan ja saada väkensä liittoon vasemmiston kanssa Gaza-suunnitelman puolelle.

Tavoitteena yhtenäisyys

Sharon menetti enemmistöasemansa maan 120-jäsenisessä parlamentissa viime viikolla, kun neljä Gaza-suunnitelmaa vastustanutta kansallismielistä ministeriä sai tarpeekseen yhteistyöstä Sharonin Likud-puolueen kanssa.

Enemmistön saavuttaakseen Sharonin oletetaan nyt kosiskelevan keskusta-vasemmistolaista työväenpuoluetta Likudin rinnalle. Työväenpuolue on pitänyt keskustelut aiheesta jäissä Sharonin oikeusprosessin ajan. Osa työväenpuolueesta vastustaa hallitusyhteistyötä edelleen, koska suunnitelma jättää lähes kaikkien Länsirannan siirtokuntien tilanteen ratkaisematta.

Päätöksestä uhataan valittaa

Korruptioepäilytapaus juontaa juurensa 1990-luvun lopulle, jolloin israelilaisen liikemiehen sanotaan maksaneen Sharonin pojalle suuria summia, jotta Sharon tukisi hänen liiketoimiaan Kreikassa. Syyttäjät ovat selvittäneet, käyttikö silloinen ulkoministeri Sharon asemaansa väärin auttaakseen liikemiestä saamaan Kreikan hallitukselta rakennusluvan lomanviettopaikkaan Egeanmerellä sijaitsevalle saarelle.

Sharon ja hänen poikansa ovat kiistäneet kaikki syytökset.

Vasemmistolaiset oppositiopoliitikot ovat uhanneet valittaa tämänpäiväisestä päätöksestä. Lisäksi Sharon saattaa vielä joutua syytteeseen kahdessa muussa tutkittavana olevassa korruptioepäilyssä, joihin hän on niin ikään kiistänyt osallisuutensa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat