Sharon: Palestiinalaisten kanssa ei neuvotella

Israelin ja palestiinalaisten kesken ei ole käynnissä neuvotteluja tällä haavaa, kertoo pääministeri Ariel Sharonin tiedottaja.

Israelin tiedotusvälineet kertoivat aiemmin ulkoministeri Shimon Peresin sanoneen, että osapuolet olisivat istuneet neuvottelupöytään neuvotteluja käydään.

-Tällä haavaa ei tietääkseni käydä todellisia neuvotteluja, sanoi Sharonin tiedottaja Raanan Gissin CNN-television haastattelussa. Israelin tiedotusvälineiden mukaan ulkoministeri Peres olisi myös sanonut, että hän tapaa lähiaikoina palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin.

Palestiinalaisedustajat ovat torjuneet tiedot neuvotteluista Israelin kanssa. Aiempia neuvotteluja Israelin kanssa johtanut palestiinalainen Saeb Erekat sanoi Peresin lausuntojen olevan "pelkkää mainoskampanjaa".

Gaza

Israelin helikopterit ovat hyökänneet tänään Palestiinan johtajan Jasser Arafatin paikallistoimiston päämajaan lähellä Khan Younisin kaupunkia Gazan kaistaleella, Palestiinan turvallisuusjoukot sanovat.

Yksi sivullinen loukkaantui lievästi kun helikopterit laukaisivat kaksi ohjusta kohti turvallisuusjoukkojen rakennusta. Rakennus oli hyökkäyshetkellä tyhjillään.
Israelin armeija ei ole kommentoinut uutista.

Israel tulitti tiesulkua

Kaksi palestiinalaista sai aiemmin tänään surmansa ampumavälikohtauksissa palestiinalaisalueilla. Länsirannalla sijaitsevassa Nablusin kaupungissa yksi ihminen kuoli ja kolme loukkaantui, kun Israelin armeija tulitti tiesulkua kiertäviä palestiinalaisia.

Gazan alueella palestiinalaisnuoret ottivat yhteen Israelin sotilaiden kanssa. Yhteenotossa kuoli 14-vuotias poika.

Noin 520 palestiinalaista ja 150 israelilaista on saanut surmansa väkivaltaisuuksissa, jotka alkoivat viime vuoden syyskuussa maiden välisten rauhaneuvottelujen ajauduttua umpikujaan.

(MTV3-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat