Sharon ja Abbas eivät päässeet sopuun vangeista

Israelin pääministeri Ariel Sharon ja palestiinalaisten pääministeri Mahmoud Abbas eivät päässeet sopuun palestiinalaisvankien vapauttamisesta. Kaksikko kuitenkin sopi yhteisen vankien vapauttamista käsittelevän komitean perustamisesta.

Israelin pääministeri Ariel Sharon ja palestiinalaisten pääministeri Mahmoud Abbas eivät tänään päässeet sopuun kiistassa palestiinalaisvankien vapauttamisesta. Sharon ja Abbas keskustelivat tänään kaksi tuntia.

Keskustelu oli palestiinalaislähteiden mukaan kiivassävyistä. -Se oli hankala tapaaminen. He huusivat täyttä huutoa useaan otteeseen, kertoi eräs tapaamista seurannut palestiinalainen.

Palestiinalainen tiedotusministeri Nabil Amr kertoi, että Sharon ja Abbas sopivat yhteisen komitean perustamisesta. Sen tehtävänä on arvioida, kuinka paljon palestiinalaisia vankeja vapautetaan israelilaisista vankiloista. -Se oli hyödyllinen tapaaminen. Toivon, että saamme lähiaikoina nähdä sen tuloksia, muotoili Amr.

Eniten Sharonin ja Abbasin tapaamisessa keskusteltiin palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin asemasta. Arafat on joutunut pysymään lähes täysin Ramallahissa kuluneen puolentoista vuoden ajan. -Pyysimme heitä lopettamaan (Arafatin) saartamisen, koska hän tukee rauhanprosessia ja tulitaukoa, ministeri Amr sanoi.
Israel lupasi Amrin mukaan "tutkia vakavasti" Arafatin päämajan saarron lopettamista.

Ennen tapaamista pääministeri Abbas kertoi odottavansa Sharonilta listaa vapautettaviksi suunnitelluista palestiinalaisvangeista. Myös palestiinalaiset ovat laatineet oman listansa vangeista, Abbas sanoi televisiokanava al-Jazeeralle antamassaan haastattelussa.

Israel on sanonut vapauttavansa noin 400 vankia, mutta lisää on kenties odotettavissa, jos Abbas ryhtyy tiukkoihin toimiin äärijärjestöjä vastaan. Sharon on jopa sanonut harkitsevansa Hamasin ja Islamilaisen jihadin jäsenten vapauttamista, jos nämä eivät ole syyllistyneet hyökkäyksiin Israelia vastaan. Israelin vankiloissa on noin 6 000 palestiinalaisvankia.

Palestiinalaisten vapautusjärjestön PLO:n haara, Palestiinalaisten vapautuksen kansanrintama DFLP, ilmoitti tänään palestiinalaishallinnon turvallisuusjoukkojen vanginneen kolme sen jäsentä Gazassa. Järjestö vaati vankien välitöntä vapauttamista, ja sanoi pidätysten rikkovan Abbasin antamia lupauksia. DFLP on liittynyt äärijärjestöjen kesäkuussa julistamaan kolmen kuukauden tulitaukoon.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat