Sharon: Israel valmis hyväksymään rauhanaloitteen

Pääministeri Ariel Sharon sanoi tänään, että Israel on valmis hyväksymään tiekartan nimellä tunnetun kansainvälisen rauhansuunnitelman. Israel esittää kuitenkin varauksia suunnitelmaan.

Sharonin mukaan rauhansuunnitelma esitetään Israelin hallitukselle, jonka on määrä kokoontua seuraavan kerran sunnuntaina. - Pääministerin mukaan Israel on valmis hyväksymään toimet, joita on hahmoteltu tiekartassa, ja suunnitelma esitetään hallitukselle hyväksymistä varten, sanottiin pääministerin kanslian antamassa tiedotteessa.

Aiemmin päivällä Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell ja kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Condoleezza Rice sanoivat, että Yhdysvallat ottaa tiekartan toteuttamisessa huomioon Israelin esittämät varaukset. Itse suunnitelmaa ei Powellin mukaan kuitenkaan muuteta.

Sharonin hallituksen äärioikeistolaisten jäsenten uskotaan asettuvan kiivaasti rauhansuunnitelmaa vastaan. Pääministerin uskotaan silti saavan enemmistön taakseen hallituksessa.

Rauhankokous mahdolliseksi

Jos Israel hyväksyy tiekartan, avaisi se mahdollisuuden Lähi-idän rauhankokouksen järjestämiselle. Huippukokoukseen osallistuisivat Yhdysvaltain presidentti George W. Bush, Sharon ja palestiinalaisten pääministeri Mahmoud Abbas. Uutiskanava CNN:n mukaan kokous järjestettäisiin kesäkuun alussa.

Yhdysvallat ilmaisi heti tyytyväisyytensä Sharonin lausuntoon. Israelin hyväksyntä mahdollistaa sen, että tiekarttaa päästään kohta toteuttamaan, nimettömänä pysytellyt Bushin hallinnon edustaja sanoi.

Kansainvälinen tiekartta-rauhansuunnitelma on EU:n, Venäjän, YK:n ja Yhdysvaltain yhteinen suunnitelma Israelia riivaavan väkivallan lopettamiseksi ja itsenäisen Palestiinan valtion luomiseksi. Palestiinan valtio perustetaan suunnitelman mukaan vuonna 2005.

Palestiinalaiset ovat jo aiemmin sanoneet hyväksyvänsä suunnitelman. Israel on kuitenkin vaatinut palestiinalaisia ensin suitsimaan itsemurhaiskuihin syyllistyviä ääriryhmiä.

Villepin tapaa Arafatin

Ranskan ulkoministeri Dominique de Villepin tapaa maanantaina Ramallahissa palestiinalaisten johtajan Jasser Arafatin, Ranskan ulkoministeriö kertoi tänään.

Ramallahissa käyntiin liittyvät myös keskustelut palestiinalaisten pääministerin Mahmoud Abbasin kanssa. Sunnuntaina Villepin tapaa Israelin ulkoministerin Silvan Shalomin.

Villepinin matkan tarkoituksena on käynnistää Lähi-idän rauhanprosessi kansainvälisen rauhansuunnitelman avulla ja solmia siteet kiistan molempiin osapuoliin, ulkoministeriöstä kerrottiin.

Yhdysvaltain edustaja kommentoi perjantaina Villepinin aikeita tavata Arafat sanomalla, että Yhdysvallat pyrkii edistämään Lähi-idän rauhaa yhteistyössä pääministeri Abbasin kanssa ja toivoo muiden maiden tekevän samoin. Israel ja Yhdysvallat ovat vastustaneet neuvotteluja palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin kanssa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat