Sharon haluton päästämään Arafatia Beirutiin

Israelin pääministeri Sharon ei halua sallia palestiinalaisten presidentin Arafatin osallistuvan arabimaiden huippukokoukseen Beirutissa.

Ariel Sharon kasvattaa suosiotaan

Israelilaisviranomainen kertoi tänään uutistoimisto AFP:lle, ettei Israelin pääministeri Ariel Sharon katso palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin tehneen riittävästi väkivallan lopettamiseksi alueella.

-Arafatin ulkomaanmatkoille asetetut ehdot eivät ole toistaiseksi täyttyneet. Hän ei ole määrännyt poliisiaan terrorismin vastaiseen taisteluun, vaan jatkaa yllytystään väkivaltaisuuksiin, sanoi nimettömänä esiintynyt Israelin hallituksen edustaja.

-Jos hän muuttaa suhtautumistaan, me otamme asian uuteen käsittelyyn. Näillä näkymin mitään hallituksen kokousta ei ole kuitenkaan suunnitteilla, hän lisäsi.

Israelin puolustusministeri ei estäisi Arafatin matkaa


Israelin puolustusministeri Binyamin Ben-Eliezer sanoi tänään, että hän sallisi Jasser Arafatin osallistuvan arabimaiden huippukokoukseen, joka alkaa Beirutissa huomenna. Ben-Eliezerin mukaan Ramallahiin eristetyn Arafatin päästäminen Beirutiin olisi täysin Israelin ja maan turvallisuusetujen mukaista. Muussa tapauksessa Arafat saa tekosyyn olla taistelematta terrorismia vastaan, puolustusministeri sanoi Israelin armeijan radiossa.

Peres: Tulitaukosopimus ehtona Arafatin matkalle

Israelin ulkoministeri Shimon Peres sanoi tänään, että palestiinalaisjohtaja Jasser Arafat voi matkustaa arabimaiden huippukokoukseen Beirutiin, jos tulitaukosopimuksen ehdoista päästään sopimukseen palestiinalaisten kanssa.

-Jos tulitauon ehdoista voidaan sopia, en näe mitään ongelmia Arafatin lähdölle Beirutiin, Kiinassa vieraileva Peres sanoi. Peres katsoi myös, että Saudi-Arabian tekemä rauhanaloite on lupauksia herättävä. -Me hyväksymme ehdotuksen visiona, mutta selvästikin siitä on neuvoteltava. Ongelmana Saudi-Arabian esityksessä on se, ettemme tiedä, kenen kanssa meidän olisi neuvoteltava, ulkoministeri sanoi. Israelin hallituksen edustaja Avi Pazner sanoi puolestaan aamulla, ettei Arafat ole toiminut vielä riittävän ponnekkaasti väkivallan lopettamiseksi. Jos tilanne muuttuu, Israel voi Paznerin mukaan vielä sallia Arafatin osallistumisen Beirutin huippukokoukseen.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat