Sharon haluaa vahvistaa otetta Hebronista

Israelin pääministeri Ariel Sharon haluaa laajentaa Israelin valvonnassa olevaa aluetta Hebronin palestiinalaiskaupungissa, kertoi Israelin radio tänään. Tiukennetulla valvonnalla hän haluaa estää viime perjantain kaltaiset hyökkäykset kaupungissa oleviin juutalaissiirtokuntiin.

Sharon vieraili Hebronissa aamulla. Hänen mukaansa Israelin joukkojen täytyy saada valvontaansa yhtenäinen alue, jonka sisään jäisivät kaupungin laidalla sijaitseva Kiryat Arban siirtokunta ja patriarkkojen hautana tunnetun muistomerkin ympärillä sijaitseva siirtokunta kaupungin keskellä. Pian Sharonin vierailun jälkeen hebronilaisten siirtokuntien johtohahmo kertoi kymmenien siirtokuntalaisten pystyttäneen laittoman valvontapisteen kahden juutalaisalueen välimaastoon. Siirtokuntalaiset haluavat, että paikalle rakennetaan uusi siirtokunta. -Olemme ryhtyneet vartioimaan uutta siirtokuntaa, sanoi Zvi Katsover. -Olisi ollut historiallinen erehdys jättää tämä tilaisuus käyttämättä, hän sanoi viitaten perjantaiseen iskuun, jossa kuoli 12 israelilaista.

Israelin taisateluhelikopterit iskivät aamulla Gazan kaistalla sijaitsevaan Khan Younisin kaupunkiin varhain aamulla. Israelin armeija tiedotti iskun kohteena olleen paikallinen asetehdas. Palestiinalaislähteiden mukaan iskussa loukkaantui lievästi neljä ihmistä.

Silminnäkijöiden mukaan helikopterien tulituksessa tuhoutui kolme metallipajaa. Alueelta katkesi myös sähköt suuren sähkögeneraattorin tuhouduttua iskussa.

Eilen Israelin armeija miehitti Jordanjoen länsirannalla sijaitsevan Hebronin palestiinalaiskaupungin. Miehitys seurasi palestiinalaisen äärijärjestön perjantaista iskua, jossa 12 israelilaista sai surmansa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat