Sharon ei saanut Euroopasta tukea

Israelin pääministeri Ariel Sharon ei saanut lyhyellä Euroopan vierailullaan tapaamiltaan valtionpäämiehiltä haluamaansa tukea maansa harjoittamalle kovalle politiikalle. Sharon oli toivonut saavansa tukea pyrkimyksilleen eristää poliittisesti palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat, mutta häntä kehotettiinkin sen sijaan pyrkimään hillitsemään voiman käyttöä.

Ranskan presidentti Jacques Chirac varoitti Sharonia "heikentämästä" Arafatia ja Saksan liittokansleri Helmut Kohl toisti Euroopan jo aiemmin ilmaiseman tuen Mitchellin komission suunnitelmalle. Suunnitelma edellyttää väkivallasta luopumista ja juutalaissiirtokuntien rakentamisen jäädyttämistä. Sharon tapasi matkallaan myös Ranskan pääministerin Lionel Jospinin.

-Esitin selkeästi Israelin kannan. On selvää, että emme ole yhtä mieltä joka asiasta, mutta ymmärrämme toisiamme, sanoi Sharon tapaamisen jälkeen. Jospinin toimiston edustajat kertoivat, että Jospin oli tuonut esille Ranskan huolen siitä, että Sharonin itsepäinen kieltäytyminen palestiinalaiskohteiden tuhoamisesta estää rauhanprosessin uudelleen aloittamisen.

Israelia painostetaan luopumaan "toiminnalliseksi itsepuolustukseksi" kutsumastaan politiikasta, jonka mukaisesti Israel eliminoi terroristeiksi epäilemiään palestiinalaisia. YK:n pääsihteeri Kofi Annan luonnehti torstaina kyseisiä toimia laittomiksi ihmisoikeuksien loukkauksiksi. Myös Yhdysvallat arvosteli Israelin hallituksen päätöstä myöntää armeijalle lupa kovempiin otteisiin palestiinalaisten väkivaltaisuuksia vastaan. Sharon kuitenkin puolusti maansa hallituksen valitsemaa linjaa.

-Toimemme eivät ole tarkoitettu miellyttämään ketään vaan me puolustamme Israelin etua ja turvallisuutta, sanoi Sharon juutalaisyhteisölle Ranskassa. Saksan liittokansleri Gerhard Schröder puolestaan antoi Sharonille "ystävällisen neuvon" osoittaa joustavuutta siirtokuntakysymyksessä. Israelilaisen Maariv-lehden teettämän mielipidekyselyn mukaan 56 prosenttia israelilaisista kannattaa juutalaissiirtokuntien rakentamisen jäädyttämistä Israelin valloittamilla alueilla osana Mitchellin suunnitelmaa. Israelin ja palestiinalaisten turvallisuusviranomaisten oli määrä tavata myöhemmin perjantaina. Molemmat tahot epäilivät, että tapaamisella ei kuitenkaan saavutettaisi mitään hyötyä.

Väkivaltaisuuksia

Palestiinalaisten Fatah-järjestön mukaan Israelin armeija yritti murhata yhden Fatahin jäsenen tänään Länsirannan Hebronin kaupungissa. Israelin poliisi epäilee salaista juutalaista ryhmää Länsirannalla viime yönä tapahtuneesta palestiinalaisiin kohdistuneesta hyökkäyksestä, kertoi Israelin armeijan radio.

Hyökkäyksessä haavoittui neljä ihmistä, jotka olivat taksin kyydissä Ramallahin kaupungin lähellä. Palestiinalaisten turvallisuuslähteiden mukaan Israelin armeijan tankit tulittivat Yebnan pakolaisleiriä lähellä Rafahin kaupunkia Gazan alueella. Tulituksessa loukkaantui vakavasti kaksi palestiinalaista, kertoivat turvallisuus- ja sairaalalähteet.

Ennen Israelin hyökkäystä alueella oli taisteluita Israelin sotilaiden ja aseistautuneiden palestiinalaisten välillä. Tulituksen kerrotaan vaurioittaneen useita alueen rakennuksia.
(STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat