Seurakuntavaalit sunnuntaina – pääkaupunkiseudun ennakkoäänestys hyytyi

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys jäi etenkin pääkaupunkiseudulla vaisummaksi kuin edellisissä vaaleissa neljä vuotta sitten.

Reippaasta kampanjoinnista huolimatta Helsingissä ja Espoossa ennakkoäänten määrä putosi 10 prosenttia, Vantaalla jopa 20. Pääkaupunkiseudulla on jaossa viidesosa koko maan äänistä. Vaalit käydään isänpäivänä, ensi sunnuntaina 9.marraskuuta.

Vaikka vielä 75 prosenttia suomalaisista kuuluu kirkkoon, seurakuntavaalit eivät kansaa uurnille kiihota. Viime vaaleissa 2010 äänestysprosentti oli 17,3, tuolloin sentään mentiin reilusti ylöspäin vuoteen 2006 (13). Nousua selitti tuolloin äänestysiän pudottaminen 16 vuoteen sekä syksyllä 2010 vellonut raivoisa keskustelu homojen oikeuksista.

Vaalikone netissä vai oma naama kylällä?

MTV:n seurakuntavaalikone on ainakin innostanut kansalaisia syynäämään millaisia ehdokkaita on tarjolla. Koneella on vieraillut jo runsaat 210 000 ihmistä. Ehdokkaita on reilut 19 000, mutta heistä vain 10 636 on kirjautunut vaalikoneeseen. Etenkin pienissä seurakunnissa paras "vaalikone" taitaa olla oma naama, se että kyläläiset tuntevat jokaisen ehdokkaan.

Äänestäjien vastaukset vaalikoneen kysymyksiin tallentuvat tietysti tunnistamattomina - näkemykset ovat jonkin verran liberaalimpia kuin ehdokkaiden, mutta melko vähän. Ehdokkaat ovat äänestäjiä halukkaampia kiristämään verotusta, jos talous näin vaatii. Tavallinen äänestäjä jaksaa kirkonmenoihin ehdokkaita harvemmin ja suhtautuu homoliittoihin suopeammin.

Maaseudulla enemmän pöhinää

Jos äänestysprosentti nyt putoaa viime vaaleista, onko se pettymys kirkolle?

– Ei suuri pettymys, mutta täytyy sanoa, että eipä sekään häävi tulos ole. En silti pukisi ketään säkkiin enkä tuhkaan, pohtii Helsingin seurakuntayhtymän viestintäjohtaja Seppo Simola. Hänet tunnetaan myös Kirkko & Kaupunki-lehden teräväsanaisena päätoimittajana.

– Pääkaupunkiseutu on kirkollisesti passiivisinta aluetta, mutta ei se koko maata ratkaise. Maakunnissa on kiihkeitä paikallisia kysymyksiä, jotka nostavat prosenttia.

Homoliitot? "Herra tietää, mutta ei sano"

Mutta, mitä kirkko tekee, jos eduskunta säätää sukupuolineutraalin avioliittolain?

– Herra tietää, vaan ei sano, hymähtää Simola. En usko, että kirkossa aletaan vihkiä homopareja, vaikka monet papit ja jotkut piispatkin tätä kannattavat. Meillä on niin paljon sellaista väkeä, että tämä ei mene ihan heti läpi.

Simola itse kannattaa homoparien kirkkohäitä, mutta muistuttaa, että asiasta päättää kirkolliskokous 3/4-enemmistöllä. Ja tuohon kirkon eduskuntaan valitaan väki seurakunnista.

– Tasa-arvoajattelu varmasti lisääntyy ja vaalitulos tietysti ratkaisee, millaista väkeä meillä on kirkon korkeimmissa päättävissä elimissä, muistuttaa Simola.

Lue myös:

    Uusimmat