Seurakunta tarjoaa keskusteluryhmiä lemmikkinsä menettäneille - kaikkia toiminta ei miellytä

Ryhmä päätettiin toteuttaa, koska viimevuotisesta ryhmästä saatiin niin paljon positiivista palautetta.

Toinen idean äideistä, pastori Tuija Kuusinen, haluaa muistuttaa, että ryhmä ei ole sururyhmä. Siis sellainen sururyhmä, jota seurakunta tarjoaa omaisensa menettäneille.

– Sururyhmä viittaa siihen, että on ihminen on menettänyt läheisen omaisensa. Emme halunneet rinnastaa lemmikin kuolemaa ihmisen kuolemaan, sillä joku voi kokea sen loukkaavana.

Viime keväänä kokoontunutta ryhmää Kuusinen pitää poikkeuksellisen onnistuneena.

– Ryhmässä oli kaikenikäisiä, miehiä ja naisia. Erikoista oli se, että nämä ihmiset olivat suurelta osin sellaisia, jotka eivät välttämättä käyneet muissa seurakunnan tilaisuuksissa. Yhdistävää heissä kaikissa oli valtava sydämellisyys, lämpö ja rakkaus paitsi eläimiin niin myös muita ihmisiä kohtaan.

Kuusinen kertoo, että ryhmässä olleet olivat menettäneet lemmikkikissan tai -koiransa.

– Kuuntelimme toisiamme ja otimme osaa. Välillä itkettiin ja naurettiin. Jokaisella oli mahdollisuus puhua, jos siltä tuntui.

Lemmikkejä ja ihmisiä ei haluttu rinnastaa

Kuusinen kertoo saaneensa positiivista palautetta ympäri maata. Kaikkia ajatus ei kuitenkaan ole miellyttänyt.

Essen mielipidepalstalla julkaistiin keväällä kirjoitus, jossa ihmeteltiin lemmikkinsä menettäneiden ryhmän kokoontumisia. Kirjoittajan mukaan on loukkaavaa rinnastaa lemmikin kuolemasta ja omaisen menettämisestä syntynyt suru.

– Sururyhmä lemmikkinsä menettäneille ei mielestäni kuulu seurakunnan toimenkuvaan. Itseltäni on kuollut lapsi, eikä kuolleen omaisen suremista voi verrata lemmikin menettämiseen. Uuden lemmikin voi hankkia milloin tahansa entisen tilalle, mutta lapsia ei, mielipidekirjoituksessa sanotaan.

Kuusinen oli lukenut mielipidekirjoituksen ja painottaa, että eläimiä ja ihmisiä ei nimenomaan haluttu rinnastaa ja se otettiin huomioon jo ryhmän nimeämisessä. Lemmikkieläinten menettäneiden ryhmästä ei käytetä nimeä sururyhmä.

– Vedän pappina sururyhmiä ja tiedän myös itse miltä tuntuu menettää läheinen ihminen. Minulla on myös kokemuksia lemmikkieläimen kuolemasta. Vaikka eläimiä ja ihmisiä ei voi verrata, surua ei kuitenkaan saa väheksyä. Viime kevään ryhmässäkin oli ihmisiä, joille kontakti lemmikkiin oli lähes ainoa tapa olla vuorovaikutuksessa. Lemmikin menettäminen on iso juttu ihmiselle, jolla ei ole lähisukulaisia tai ystäviä ja kenties painolastinaan vielä masennustaustaa.

Kuusinen myös muistuttaa, että ryhmässä syntyi jäsenien kesken uusia ihmissuhteita.

– Näistä rymistä oli mielestäni monella tapaa hyötyä. Osa ihmisistä alkoi pitää muutenkin yhteyttä ryhmäläisten kanssa, kun löytyi samanhenkisiä ihmisiä.

Kuusisen mukaan ryhmä puolsi paikkaansa seurakuntatilaisuutena myös hengellisessä merkityksessä.

– Niissä rukoiltiin, luettiin raamattua, laulettiin virsi ja pohdittiin sitä, että Jumala on luonut myös eläimet ja me pidämme niistä huolta.

Lemmikkiensä menettäneiden ryhmän oli tarkoitus kokoontua tänäkin keväänä, mutta osallistujia ei tullut tarpeeksi.

– Ehkä yritämme syksyllä uudelleen paremmalla tiedotuksella.