Seuraava hajasijoituspäätös koskee poliisia

Eri ministeriöt ovat kesällä nimenneet uusia toimintoja, joita voidaan alueellistaa. Uudet esitykset ja jo tehdyt päätökset merkitsevät, että yli 700 työpaikkaa muuttaa muualle Suomeen.

Poliisin tekniikkakeskus on yksi niistä valtion yksiköitä, jotka pakkosiirretään pois pääkaupunkiseudulta.

Tänään laitoksen johto neuvotteli sisäministeri Kari Rajamäen kanssa siitä, mikä sijoituspaikka aiheuttaisi toiminnalle vähiten haittaa. Ehdolla ovat Keuruu, Kouvola, Kuopio sekä Mikkeli.

Sijoituspaikkapäätöksen ministeri tekee ensi kuussa.

Pääkaupunkiseudun osalta Vanhasen hallitus toteuttaa Lipposen II hallituksen alueellistamispolitiikkaa, joka siirtää valtion työpaikkoja pois tältä alueelta muualle Suomeen. Työntekijöiden ei ole pakko seurata mukana.

- Tähän mennessä on tehty ratkaisuja noin 500 henkilötyövuodesta ja nyt kun tämmöinen kuohu asian ympärillä on laantunut, niin tästä on alueellistamisesta tullut tällainen tavanomainen osa hallinnon kehittämistä, valtiosihteeri Risto Volanen valtioneuvoston kansliasta kertoo.

Esimerkiksi näiden uusien hallinnonalojen hajauttaminen kasvattaa siirtyvien työpaikkojen määräksi 730. Ajatus on, että uusi sijoituskaupunki saa lisää vahvuutta, jonkin tietyn teeman ympäriltä.

- Vaikkapa nyt Turkua ajatellen merellisten toimintojen pääkaupunki ikään kuin voisi tulla Turusta ja taas vastaavien muiden toimintojen tällaisia erityispääkaupunkeja vois tulla muualle Suomeen, Volanen kertoo.

Pääkaupunkitittelin pohjaksi Turku on jo saanut osan merimuseota vahvistamaan tätä jo olemassa olevaa.

Merenkulkulaitoksen sijoituspaikasta tehdään vielä selvityksiä samoin kuin merivoimien esikunnan kotisatamasta.

Puolustusvoimat kaiken kaikkiaan on suurten siirtojen edessä. Niistä päätetään sen jälkeen, kun puolustuspoliittinen selonteko on syksyllä annettu eduskunnalle.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 11.08.2004)

Lue myös:

    Uusimmat