Serbit marssivat ulos Bosnia-kokouksesta

Sekä Jugoslavian sekä Bosnian serbien edustajat marssivat aamulla ulos Bonnin lähellä Saksassa pidettävästä Bosnia-Hertsegovinan rauhansopimuksen täytäntöönpanon seurantakokouksesta.

Syynä serbien ulosmarssiin oli se, että kokouksen puheenjohtaja, Saksan ulkoministeri Klaus Kinkel vaati myös Kosovon kysymyksen käsittelyä kokouksessa. Saksassa on noin 150 000 Kosovon albaanipakolaista.

Serbijohtoiseen Jugoslaviaan kuuluva Kosovo on albaanienemmistöinen, mutta Belgradissa istuva maan johto on kieltäytynyt neuvotteluista albaanien kanssa.

Serbien ulosmarssista huolimatta konferenssi jatkoi keskustelua Daytonissa Yhdysvalloissa marraskuussa 1995 solmitun rauhansopimuksen täytäntöönpanosta jatkossa. Iltapäivällä hyväksyttävässä noin 30-sivuisessa päätösasiakirjassa ollaan tiettävästi antamassa rauhansopimuksen siviilipuolen toteuttamista valvovalla korkealle edustajalle Carlos Westendorpille valtuudet ratkaista Bosnian kolmen kansallisuuden edustajista koostuvassa presidenttineuvostossa syntyvät takalukkotilanteet omilla päätöksillään.

Eilen pelkkä uhka ulkopuolisen tekemästä ratkaisusta sai Bosnian serbien, muslimien ja kroaattien edustajat presidenttineuvostossa sopimaan passi- ja kansalaisuusasioista sekä maan ministerineuvoston toiminnasta.

Tänään päättyvässä Bosnia-Hertsegovinan rauhansopimuksen täytäntöpanoneuvoston kokouksessa on mukana 51 valtion ja 21 kansainvälisen järjestön edustajat. Suomea edustaa ulkoministeri Tarja Halonen (sd.) ja kokoukseen osallistuu myös YK:n pääsihteerin tuleva Bosnia-edustaja Elisabeth Rehn.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat