Serbit jatkavat tulitusta Kosovossa

Serbien turvallisuusjoukot jatkoivat tänään hyökkäystään Kosovon albaaneja vastaan samalla kun albaanijohtaja syytti Serbiaa etnisistä puhdistuksista Kosovossa.

Serbien ja albaanien väliset taistelut keskittyivät Prekazin ja Laushan kylien ympäristöön Drenican alueelle. Albaanilähteiden mukaan yhteenotoissa sai pelkästään eilen surmansa 50 albaania, kun taas viranomaisten antama uhrien määrä on puolet pienempi. Turvallisuusjoukkojen mukaan hyökkäyksen kohteina ovat Kosovon vapautusarmeijan UCK:n tukikohdat Drenicassa Kosovon pääkaupungin Pristinan länsipuolella.

Serbijoukot ovat sulkeneet kylien ympäristön, mutta tulituksen ja räjähdysten äänet kuuluivat läheiseen Srbican kaupunkiin. Jos albaanien ilmoittamaan kuolonuhrien määrään saadaan vahvistus, noin 75 ihmistä on saanut surmansa Kosovossa sen jälkeen, kun väkivaltaisuudet puhkesivat viikko sitten.

Kosovon albaanien suurinta poliittista puoluetta, demokraattista liittoa johtava Ibrahim Rugova syytti tänään Serbiaa etnisistä puhdistuksista Kosovossa. Rugovan mukaan serbijoukkojen hyökkäyksen tarkoitus on ajaa albaanit pois Drenican alueelta. Suuri määrä naisia ja lapsia on tiettävästi paennut Drenicasta. Rugovan mukaan naisia ja lapsia on myös kuollut serbien hyökkäyksissä.
-Me tuomitsemme nämä hyökkäykset mitä vahvimmin ja vaadimme kansainvälistä yhteisöä ryhtymään toimiin Kosovon kansan pelastamiseksi, Rugova sanoi.

Albaniassa ja Makedoniassa mielenosoituksia

Verenvuodatus ja riski sen leviämisestä ovat saaneet Serbian naapurimaat huolestumaan. Albania kertoi asettaneensa armeijansa tänään hälytystilaan maan Kosovon puolisella rajalla. Yli 30 000 ihmistä osoitti Albanian pääkaupungissa Tiranassa mieltään Serbian hyökkäyksiä vastaan. Mielenosoituksessa oli mukana sekä hallitus- että oppositiopuolueiden johtajia.
-Kosovo yhdisti meidät tälle aukiolle osoittamaan solidaarisuuttamme ja tuomitsemaan Serbian brutaalin väkivallan, presidentti Rexhep Meidani sanoi.

Makedoniassa puolestaan ainakin 20 000 albaania marssi tuen osoituksena Kosovon albaaneille. Skopjessa järjestetyssä mielenosoituksessa vaadittiin kansainvälisen yhteisön väliintuloa sekä Jugoslavian presidenttiä Slobodan Milosevicia tuomittavaksi YK:n sotarikostuomioistuimeen. Milosevic ei ole piitannut Yhdysvaltain uhkauksista ryhtyä uusiin pakotteisiin Serbiaa vastaan. Presidentti on kertonut aikovansa länsimaiden vastalauseista huolimatta nujertaa UCK:n harjoittaman "terrorismin" Kosovossa. Serbian hallitsevan sosialistipuolueen mukaan uhkaukset pakotteista ja sotilaallisesta väliintulosta ovat pelkkää hölynpölyä. Jos maille asetettaisiin pakotteita vain, koska niillä on ratkaisemattomia sisäisiä ongelmia, suurin osa maailmasta olisi pakotteiden kohteena, puolueen edustaja sanoi.

Venäjä tuomitsi väliintuloaikeet

Venäjä tuomitsi tänään vaatimukset kansainvälisen yhteisön väliintulosta sekä Jugoslavian vastaisista pakotteista. Ulkoministeriö ilmoitti lausunnossaan, ettei se pitänyt useiden länsimaiden esittämiä lausuntoja suoran väliintulon mahdollisuudesta hyväksyttävinä. Venäjä on erittäin huolestunut tilanteen voimakkaasta huononemisesta Kosovossa, lausunnossa sanottiin. Uutistoimisto Interfaxin mukaan ulkoministeri Jevgeni Primakov keskusteli tänään tilanteesta yhdysvaltalaisen, saksalaisen ja ranskalaisen virkaveljensä kanssa. Keskusteluissa painotettiin sellaisen ratkaisun löytymistä, joka kunnioittaisi Jugoslavian alueellista koskemattomuutta.

Saksan ulkoministeri Klaus Kinkel kehotti tänään YK:n turvallisuusneuvostoa puuttumaan Kosovon kriisiin, joka hänen mukaansa uhkaa rauhaa ja vakautta Balkanilla. Britannian ulkoministeri Robin Cook puolestaan kertoi uskovansa, että maanantaina kokoontuva ns. yhteysryhmä lähettää Milosevicille kovasanaisen viestin, jossa presidenttiä vaaditaan lopettamaan väkivaltaisuudet Kosovossa.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat