Serbiseurue ajoi miinaan Kosovossa

Kaksi serbimiestä sai surmansa Kosovossa tänään, kun heidän viisihenkinen seurueensa ajoi maamiinaan kahden serbikylän välisellä tiellä. Autossa olleet kaksi pikkulasta ja heidän äitinsä ovat sairaalahoidossa. YK:n edustajan mukaan tiellä ei pitänyt olla miinoja. Viime päivinä Kosovon serbejä vastaan on tehty useita iskuja. Torstaina albaanit ampuivat peltotöissä olleita serbejä autosta käsin Vitinan lähellä. Tulituksessa vanha nainen kuoli välittömästi ja kaksi miestä haavoittui. Samansa päivänä albaanimies ajoi tahallaan autolla vanhan serbinaisen yli. Mies vangittiin eilen. Nainen kuoli saman päivän aikana.

Kosovo

Obilicissa serbimies loukkaantui kahteen serbitaloon suunnatussa kranaatti-iskussa.
-Murhat ovat kylmäverisiä. Osa niistä vaikuttaa suunnitelluilta, eikä niissä erotella lainkaan miehiä, lapsia ja naisia, kertoi YK:n johtaman Kosovon siviilihallinnon tiedottaja Susan Manuel.
Manuelin mukaan YK ei tiedä, onko iskujen takana yksi tai useampi järjestäytynyt joukko. YK:n valtuutuksella toimivat Nato-johtoiset Kfor-rauhanturvaajajoukot ja YK:n Kosovo-hallinto ovat ovat turvanneet rauhaa alueella kohta vuoden ajan.
(STT-DPA-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat