Serbipääministerin murhaepäilty oikeudessa

Serbian pääministeri Zoran Djindjicin murhasta epäillyn oikeudenkäynti pitkittyy.

Serbian pääministerin Zoran Djindjicin murhasta epäilty Milorad Lukovic on ollut ensi kerran oikeudessa. Oikeudenkäyntiä jatketaan vasta kuukauden kuluttua, jotta Lukovicille jää aikaa valmistella puolustustaan.

Lukovic antautui viime viikolla piileskeltyään runsaan vuoden ajan. Serbian lehdissä on ollut runsaasti arvailuja paljastuksista, joita Lukovic ehkä tekee oikeudenkäynnissä.

-Totuus on hänen puolustuksensa, hän kertoo kaiken minkä tietää, vakuuttaa Lukovicin asianajaja Slobodan Milivojevic. Lukovicin asianajajat ovat jo aiemmin kertoneet, että Lukovicilla on "paljon kerrottavaa" ja että viime vuonna murhatun pääministerin tukijoita on tavalla tai toisella sekaantunut juttuun.

Lukovic, 36, on Serbian erikoispoliisiyksikön, "Punaisten barettien", entinen komentaja. Häntä syytetään Djindjicin murhan suunnittelijaksi.

Djindjic oli Slobodan Milosevicin seuraaja ja Serbian ensimmäinen demokraattisesti valittu johtaja. Lukovicin oikeudenkäyntiä on määrä jatkaa 10. kesäkuuta. Oikeudenkäynti alkoi joulukuussa, jolloin Lukovicia ei ollut vielä pidätetty.

Lukovicia epäillään myös sekaantumisesta Serbian entisen presidentin Ivan Stambolicin murhaan. Stambolic salamurhattiin elokuussa 2000.

Lukovic on joutumassa oikeuteen tässä jutussa 18. tätä kuuta. Djindjic salamurhattiin 12. maaliskuuta viime vuonna. Ampujaksi epäilty Zvezdan Jovanovic pidätettiin pian murhan jälkeen.

Viranomaisten mukaan Jovanovic tunnusti kuulusteluissa ampuneensa pääministerin, mutta edelleen jatkuvassa erillisessä oikeudenkäynnissä Jovanovicin asianajajat ovat sanoneet, että heidän asiakkaansa pakotettiin tunnustamaan.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat