Serbiassa sopu hallituksesta

EU:n laajentumiskomissaari Olli Rehn lupasi, että jos maahan saadaan EU-mielinen hallitus, Serbian matka EU:n jäseneksi voi jatkua heti.

Serbian uudistusmieliset puolueet ovat päässeet sopuun uudesta hallituksesta. Serbian televisio kertoi hallitussovusta jo päivällä, mutta virallista ilmoitusta asiasta saatiin odottaa iltaan saakka.

Hallituksen muodostavat presidentti Boris Tadicin Demokraattinen puolue, Vojislav Kostunican Serbian demokraattinen puolue sekä pienempi G17-puolue. Pääministeriksi tulee Kostunica. Asiasta kertoi presidentti Tadic illalla.

Jo aikaisemmin päivällä väistyvä investoinneista vastaava ministeri Velimir Ilic ehti kommentoida uutta hallitusta uutistoimisto Tanjugille.

- Odotan uuden hallituksen jatkavan siitä, mihin me jäimme ja ottavan kiinni menetetyn ajan. Hallituksen pitäisi myös istua koko virkakautensa ajan, Ilic sanoi.

EU:n laajentumiskomissaari Olli Rehn lupasi, että jos sovitunlainen hallitus muodostetaan, Serbian matka EU:n jäseneksi voi jatkua heti. Myös EU:n tämänhetkisen puheenjohtajamaan Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Nicholas Burns ehtivät jo kiitellä Serbiaa hallitussovusta.

EU-mielisille viime hetken pelastus

Serbian jäsenyysneuvottelut ovat olleet pitkään katkolla, sillä Serbia ei ole EU:n mielestä tehnyt riittävästi yhteistyötä entisen Jugoslavian sotarikoksia käsittelevän kansainvälisen tuomioistuimen kanssa.

Serbia on ollut poliittisessa kriisissä jo yli kolme kuukautta, koska hallitusta ei ole saatu muodostettua Serbian radikaalipuolueen SRS:n voitettua vaalit. Puolueilla oli enää tiistaihin asti aikaa muodostaa hallitus, tai maassa olisi jouduttu järjestämään uudet vaalit.

Tulevan hallituksen tärkeimpiin tehtäviin kuuluu Kosovon aseman ratkaiseminen sekä yhteistyön parantaminen Haagin sotarikostuomioistuimen kanssa. Lisäksi maan taloutta olisi tervehdytettävä muun muassa yksityistämällä öljy- ja viestintä-alaa, parantamalla tieverkkoa ja investoimalla vientiteollisuuteen ja maatalouteen.

Lisäksi hallituksen pitäisi puuttua valtoimenaan rehottavaan työttömyyteen. Työttömänä on tällä hetkellä miljoona ihmistä, mikä on liki kolmannes työvoimasta.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat