Serbian vaalit avasivat Kosovo-väännön loppukirin

Äärinationalistinen SRS-puolue on alustavien arvioiden mukaan Serbian eilisisten parlamenttivaalien voittaja. EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana toivoo Serbiaan hallitusta, joka voisi toimia yhteistyössä Euroopan Unionin kanssa.

Serbian eilisten parlamenttivaalien kaksijakoinen tulos ei tuonut tuoreeltaan uutta vauhtia maan yhteistyöhön Euroopan unionin kanssa. Viime vuoden toukokuussa jäädytetyt lähentymisneuvottelut pysyvät yhä jäissä, eivätkä EU-maat tehneet tänään muitakaan uusia yhteistyötarjouksia Serbialle.

Jäsenmaiden ulkoministerit olivat kuitenkin rohkaistuneita siitä, että Eurooppa-myönteiset puolueet saivat enemmistön Serbian parlamenttiin, vaikka itse vaalivoitto menikin kansallismieliselle radikaalipuolueelle. Ministerit toivoivat kokouksessaan Brysselissä, että Serbiaan saataisiin seuraavaksi ripeässä tahdissa Eurooppa-myönteinen hallitus.

Laajentumiskomissaari Olli Rehn painotti, että EU on edelleen valmis syventämään suhteitaan Serbiaan. Hän peräänkuulutti kuitenkin maahan hallitusta, joka tekee täyttä yhteistyötä Haagin sotarikostuomioistuimen kanssa.

EU on katkaissut yhteistyöneuvottelut Serbian kanssa, koska maa ei ole toimittanut sotarikoksista epäiltyä Ratko Mladicia Haagiin oikeuden eteen.

Kosovo-vääntö heti käyntiin

Euroopassa ei kuitenkaan ehditä kauan sulatella Serbian vaalitulosta, sillä vaikea vääntö Kosovon maakunnan lopullisesta asemasta alkaa tosissaan jo tällä viikolla. Kansainvälisten uutistoimistojen mukaan YK:n erityislähettiläs Martti Ahtisaari esittelee suunnitelmaansa maakunnan asemasta perjantaina Wienissä suljetulle kontaktiryhmälle. Ryhmään kuuluvat Yhdysvallat, Saksa, Italia, Ranska, Venäjä ja Britannia.

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan valmis suunnitelma esitellään Serbialle ja Kosovolle 2. helmikuuta, eli ensi viikon perjantaina. Aikataulu voi kuitenkin vielä muuttua. Osa tarkkailijoista pitää suunniteltua aikataulua riskialttiina, sillä Serbiassa ei ensi viikolla mitä ilmeisimmin ole vielä hallitusta. Tämän pelätään luovan lisää epävarmuutta jo valmiiksi vaikeaan neuvottelutilanteeseen.

EU-puheenjohtajan Saksan ulkoministerin Frank-Walter Steinmeierin mukaan Kosovo-suunnitelman lykkäämiseen ei kuitenkaan ole syytä. Hän perusteli kantaansa sillä, että Serbian puolueet tiesivät jo ennen vaaleja, että suunnitelma julkistetaan heti vaalien jälkeen.

Ahtisaaren odotetaan yleisesti esittävän Kosovolle itsenäisyyttä jonkinlaisen siirtymäajan jälkeen. EU:lle odotetaan samalla merkittävää roolia alueen vakauttamisessa. Kosovo on tällä hetkellä YK:n hallinnoima. Serbia ei kuitenkaan aio taipua suosiolla Kosovon itsenäisyyteen, vaikka paine päätökseen on kova. Maa saa tukea linjalleen Venäjältä, joka voi estää Ahtisaaren suunnitelman läpimenon YK:n turvallisuusneuvostossa.

Tuomioja myönsi, että Kosovo-ratkaisusta tulee näkemyserojen vuoksi vaikea. Samalla hän korosti, ettei Ahtisaaren esitys voi tulla Serbialle yllätyksenä.

- Mehän emme ole vielä nähneet noita Ahtisaaren ehdotuksia, mutta jos se on se, mitä on vuoden mittaan ennakoitu, niin eivät ne tule enää kenellekään, eivät serbeillekään, yllätyksenä, Tuomioja sanoi Brysselissä.

(MTV3-STT-Reuters-TT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat