Serbian oppositio jatkaa mielenilmaisujaan

Tuhansia Serbian hallituksen vastustajia kokoontui jälleen tänään mielenosoitukseen Belgradin keskustaan. Ihmiset vihelsivät ja huusivat, mutta eivät päässeet marssimaan pääkaduille satojen poliisien estettyä heidän kulkunsa.

Opiskelijat olivat jo eilen ilmoittaneet jatkavansa mielenosoituksiaan huolimatta siitä, että Serbian hallitus ilmoitti eilen suostuvansa opposition vaatimukseen marraskuisten kunnallisvaalien tulosten tarkistamisesta. Tämän päiväiseen mielenosoitukseen osallistui opiskelijoiden lisäksi opposition jäseniä ja joukkoon liittyi myös ohikulkijoita.

Oppositio hylkäsi viikonvaihteessa hallitsevien sosialistien epävirallisen tarjouksen yhteisen hallituksen muodostamisesta.
-Ei tule kuuloonkaan, kirjoitti Dnevi telegraf -lehti selostaessaan sosialistien yhteistyötarjousta oppositioliike Zajednolle.

Ankaraa painostusta

Huolimatta myönnytyksestään presidentti Slobodan Milosevic on edelleen kovassa paineessa sekä sisäisesti että ulkoisesti. Oppositio on vaatinut suoraan hänen eroaan. Kiistaa sovitellut Kreikan ulkoministeri Theodoros Pangalos sanoi tänään, että ratkaisu on mahdollinen Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin esittämän raportin pohjalta.

Etyjin valtuuskunta totesi raportissaan, että oppositio voitti kunnallisvaalit 14 kaupungissa. Milosevic on toistaiseksi suostunut vain tarkistamaan vaalitulokset.

Yhdysvallat puolestaan ilmoitti eilen harkitsevansa yksipuolisia talouspakotteita Serbiaa vastaan, jos se ei kunnioita vaalituloksia.
(STT--Reuter-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat