Serbian läpi virtaa valtava määrä pakolaisia – kannattavampaa kuin huumebisnes

Serbiassa yllätyttiin aitasuunnitelmasta 2:08

Serbian läpi virtaavat pakolaismäärät pysäyttävät. Serbiasta on hakenut pelkästään tänä vuonna turvapaikkaa jo yli 22 000 ihmistä. Se on yli 6 000 enemmän kuin viime vuonna yhteensä.

Rajavartiolaitoksen Kansainvälisen yhteistyön yksikön päällikkö Vesa Blomqvist sanoo laittomien pakolaisten määrän lisääntyneen huimaa vauhtia.

– Määrä on lisääntynyt huomattavasti tämän vuoden ensimmäisen viiden kuukauden aikana, verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon, eli kaiken kaikkiaan 880 prosenttia. Tämä on tietysti merkittävä muutos jos verrataan aiempaan vuoteen.

Unkarin ja Serbian rajaa ns. Läntistä Balkanin reittiä pitkin tulee ihmisiä sekä Aasiasta että Afrikasta mutta myös Euroopasta. Tällä hetkellä rajalla liikkuu lähinnä läpikulkumatkalla afganistanilaisia ja syyrialaisia. Heti vuodenvaihteen jälkeen Serbian ja Unkarin välisistä rajanylittäjistä monet tulivat Kosovosta. 

Nämä laittomasti rajan ylittäneet ovat olleet sekalaista joukkoa pakolaisia ja työttömiä. Esimerkiksi Kosovosta on lähtenyt niitä, jotka ovat jääneet työstään virkavapaalle ja etsivät EU:sta parempaa työtä. Rajalle kuljetetaan ihmisiä organisoidusti, vaikkapa Albanian Kukesista järjestetään maksua vastaan bussikuljetuksia rajaseuduille.

– Kyllä se tällä hetkellä on täysin rikollisorganisaatioiden hallussa, niin tuolla Afrikan puolella kuin täällä Euroopan mantereella, eli molemmilla mantereilla näitä ihmisiä avustetaan ja heitä rahastetaan. Ja kuten on tiedossa, niin tämähän on kannattavampaa bisnestä kuin huumebisnes tällä hetkellä ja riskit ovat paljon pienemmät, Blomqvist kuvailee tilannetta.

Unkarin mukaan 60 000 ihmistä on ylittänyt sen rajan laittomasti tänä vuonna ja eilen se ilmoittikin aikeistaan rakentaa useita metrejä korkean aidan Serbian vastaiselle rajalleen. Yhteistä maarajaa mailla on 175 kilometriä.

Vaikka Unkari puhuu noin 60 0000 laittomasta rajan ylittäjästä, niin epäviralliset luvut ovat paljon suuremmat. Esimerkiksi Kosovossa puhutaan jopa 200 000 lähteneestä. 

Blomqvistin mukaan pakolaistulvassa on tapahtunut tänä vuonna muutos. 

– Tilanne on muuttunut aika merkittävästi tässä vuoden aikana, eli kun puhutaan esimerkiksi Unkarin ja Serbian vastaisesta rajasta, niin alkuvuonna siellä suurin osa laittomasti rajan ylittävistä henkilöistä oli kosovolaisia, kun taas nyt sitten tämän ensimmäisen viiden kuukauden loppupäässä, niin 98 prosenttia noin karkeasti ottaen on läpikulkumatkalaisia ja he pääasiassa tulevat Afganistanista, Syyriasta ja vähemmässä määrin Pakistanista, Irakista ja Afrikan maista.

Serbian pääministeri Aleksandar Vucic on sanonut olevansa yllättynyt ja järkyttynyt Unkarin hallituksen suunnitelmasta rakentaa maiden rajalle aita.

Lue myös:

    Uusimmat